"Voi, hyvät herrat", sanoi hän, "sallikaa meidän tavata kuningas edes muutamaksi hetkeksi päivittäin ja aterian aikoina!"
Toiset naiset eivät puhuneet mitään, vaan panivat kätensä ristiin.
"Hyvät herrat", virkkoi kruununprinssi, "sallikaa isän tulla jälleen luoksemme, niin minä rukoilen Jumalaa puolestanne!"
Valtuuston virkailijat silmäilivät toisiaan mitään vastaamatta. Tämä äänettömyys pusersi naisten rinnasta nyyhkytyksen ja tuskanhuudahduksen.
"Ah, totisesti, sitä pahempi!" virkkoi miehistä se, joka oli puhutellut kuningasta. "Syökööt he siis vielä tänään yhteisen päivällisen!"
"Entä huomenna?" sanoi kuningatar.
"Madame", vastasi virkamies, "meidän menettelytapamme määrää kommuuni. Huomenna me teemme, mitä kommuuni käskee. Vai mitä te arvelette, kansalainen?" kysyi hän toveriltaan.
Tämä nyökytti päätänsä myöntymyksen merkiksi.
Kuningatar ja prinsessat, jotka odottivat tätä merkkiä ahdistunein mielin, huudahtivat ilosta. Marie-Antoinette puristi molempia lapsiaan rintaansa vasten, madame Elisabeth kohotti käsivartensa ja kiitti Jumalaa. Tämä odottamaton riemu, joka puhkesi huudahduksiin ja kyyneliin, vaikutti miltei tuskalta.
Toinen virkamiehistä ei voinut pidättää itkua hänkään. Simon, joka sattui olemaan paikalla, huudahti: