Payne kirjoitti:
"Minä haluan, että oikeudenkäyntiin ryhdytään, mutta ei Ludvig XVI:ta vastaan, vaan kuninkaitten muodostamaa ryhmää vastaan. Hallussamme on yksi sen jäsenistä. Hän johtaa meidät yleisen vehkeilyn tielle… Ludvig XVI on ylen hyödyllinen osoittamaan kaikille vallankumousten välttämättömyyttä."
Kehittyneet älyt, kuten Thomas Payne, ylevät sydämet, kuten Danton ja Grégoire, olivat siis yhtä mieltä seuraavasta seikasta: oli ryhdyttävä oikeudenkäyntiin, mutta ei kuningasta, vaan kuninkaita vastaan, ja tarpeen tullen Ludvig XVI oli haastettava todistajaksi. Tasavaltainen, siis täysi-ikäinen Ranska kävisi oikeutta omassa ja niiden kansojen nimessä, jotka vielä olivat kuninkuuden ikeessä ja siis vajaaikäisiä. Ranska istuisi oikeutta, ei enää maallisena tuomarina, vaan jumalallisena säätäjänä. Se vallitsisi korkeuksista ja sen tuomio ei enää yltäisi valtaistuimiin loka- ja veriräiskeellä, vaan se iskisi kuninkaihin salamana ja ukonjylinänä.
Kuvitelkaa tällainen oikeudenkäynti julkiseksi, todistuksiin nojaavaksi ja aloitettavaksi Katarina II:sta, miehensä murhaajasta ja Puolan teloittajasta, kuvitelkaa tämän kammottavan elämän yksityiskohdat paljastetuiksi, kuten rouva de Lamballen ruumis, mutta elävänä, kuvitelkaa näkevänne tuo Pohjolan Pasifae yleisen mielipiteen häpeäpaaluun kytkettynä — ja sanokaa, mikä seuraus sellaisesta oikeudenkäynnistä koituisi kansojen kasvatustyölle.
Muuten on hyvää siinäkin, mitä ei ole tehty, ja että se vielä on tehtävänä.
XX
Oikeudenkäynti
Rautakaapista saadut paperit — niiden luovuttajalle, mestari Gamainille, konventti myönsi tuhannenkahdensadan livren suuruisen elinkautiseläkkeen kiitollisuudenosoitukseksi tästä kauniista työstä, jonka suorittaja sitten kuoli nivelkolotukseensa kaivaten tuhannesti giljotiinia, jolle hän oli auttanut kuninkaallista oppilastansa nousemaan — rautakaapin paperit, vailla sitä valikoimaa, jonka olemme nähneet Ludvig XVI:n antavan rouva Campanin liuostaan, nämä paperit eivät sisältäneet — herra ja rouva Rolandin pahaksi pettymykseksi — mitään raskauttavaa Dumouriezia tai Dantonia vastaan. Ne paljastivat ennen kaikkea kuninkaan ja papiston. Ne antoivat ilmi Ludvig XVI:n poloisen, ahtaan mielen ja kiittämättömyyden, kuninkaan, joka vihasi niitä, jotka olivat tahtoneet hänet pelastaa, Neckeriä, Lafayettea, Mirabeauta! — Niissä ei ollut liioin mitään girondea vastaan.
Marraskuun 13 päivänä ryhdyttiin pohtimaan tätä oikeudenkäyntiä.
Kuka aloitti tämän hirveän keskustelun? Kuka rupesi vuoren kalvankantajaksi? Kuka leijui synkän kansalliskonventin yläpuolella kuin tuomionenkeli?