3. Minkälainen rangaistus?
Jotta jälkimaailma näkisi, että äänestettiin, ellei vihalla niin ainakin pelotta, päätettiin äänestys toimittaa julkisesti.
Muuan girondelainen, nimeltään Birotteau, ehdotti, että kukin edustaja nousisi puhujapaikalle ja lausuisi lujalla äänellä tuomionsa.
Muuan vuorelainen, Léonard Bourdon, meni pitemmälle: hän vaati, että äänestyspäätökset allekirjoitettaisiin.
Muuan oikeistolainen vihdoin, Royer nimeltään, ehdotti, että virkamatkoilla olevista edustajista laadittaisiin luettelo ja että syyttä poissaolevia konventinjäseniä nuhdeltaisiin ja heidän nimensä lähetettäisiin departementteihin nähtäväksi.
Ja sitten alkoi tämä suuri ja hirveä istunto, jota kesti seitsemänkymmentäkaksi tuntia.
Istuntosali esitti tällöin omituisen katseltavan, joka sointui huonosti siihen, mitä tapahtui.
Tapahtui jotakin surullista, synkkää, kaameaa, mutta istuntosalissa ei havainnut murhenäytelmän merkkiäkään.
Sen peräpäähän oli laitettu aitioita, joissa Pariisin kauneimmat naiset, talvipuvuissaan, yllä sametit ja turkikset, söivät appelsiineja, särpivät jäätelöä.
Miehet kävivät heitä tervehtimässä, puhelivat heidän kanssansa, palasivat paikoilleen ja vaihtoivat kaikenlaisia merkkejä. Olisi voinut luulla istuvansa jossakin italialaisessa teatterissa.