Kaikesta näki, ettei hän ollut eilisillan jälkeen nukkunut eikä itkenyt. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, hänen katseensa oli tyhjä.
Milloinkaan hänen piirteensä, jotka ilmaisivat itsepintaisuuteen saakka kehittynyttä tahtoa, eivät olleet näyttäneet näin kivenkovilta.
Oli vaikea sanoa, minkälaisen päätöksen tämä timanttisydän oli tehnyt, mutta helppo oli nähdä, että hän oli jotakin päättänyt.
Gilbert, tottunut havaitsija, lääkäri-filosofi, huomasi sen ensimmäisellä silmäyksellä.
Hän tervehti ja odotti.
"Herra Gilbert", sanoi Andrée, "olen kutsuttanut teidät puheilleni".
"Ja kuten näette, rouva", virkkoi Gilbert, "minä olen täsmällisesti noudattanut kutsuanne".
"Olen kutsunut teidät enkä ketään toista, sillä haluan, ettei sillä, jolta pyydän, mitä teiltä aion pyytää, saa olla oikeutta evätä pyyntöäni."
"Olette oikeassa, rouva, ehkette siinä, mitä aiotte minulta pyytää, niin ainakin siinä, mitä sanotte: teillä on oikeus vaatia minulta kaikki, yksinpä henkenikin."
Andrée hymyili katkerasti.