"Olen ne kadottanut", selitti poika. "Lähtekäämme, tule jo!"
"Teillä on sievä poika, kansatar", virkkoi Maillard. "Hän näyttää aika älykkäältä. Mutta on varottava, ettei hänestä kehity varas!"
"Varas!" huudahti nainen, jota pikku miehenalku oli nimittänyt mamma
Olivaksi. "Selittäkää herra, olkaa hyvä!"
"Hän ei ole suinkaan kadottanut niitä kahta souta, vaan on piilottanut se kenkäänsä."
"Minäkö?" sanoi lapsi. "Se ei ole totta!"
"Vasemman jalan kenkään, kansatar, vasemman jalan kenkään", sanoi
Maillard.
Nuoren Toussaintin huudoista välittämättä mamma Oliva riisui kengän hänen vasemmasta jalastaan ja löysi kengästä puuttuvat kaksi souta.
Hän antoi kolikot apteekkioppilaalle ja lähti taluttamaan poikaansa ulos uhaten tätä rangaistuksella, joka apteekissa olevista olisi voinut tuntua hirveällä, elleivät he olisi ottaneet huomioon sitä seikkaa, että äidin hellyys varmaankin lieventäisi sitä melkoisesti.
Tämä sellaisenaan varsin vähäpätöinen tapaus olisi varmaankin huomaamattomana hukkunut niihin vakaviin tapauksiin, joita silloin elettiin, ellei tuon naisen ja kuningattaren samannäköisyys olisi oudosti askarruttanut Maillardin mieltä.
Tämän ajatusaskartelun tulos oli, että hän lähestyi ystäväänsä apteekkaria, käytti hyväkseen hetkeä, jolloin tämä sai hieman levähtää, ja sanoi: