Vaikkei Beausirella ollutkaan varmaa valtiollista vakaumusta, oli hän silti aina sydämessään kallistunut kuninkuutta kannattamaan. Hän aloitti nyt surkuttelemalla syvästi kuninkaan kohtaloa ja valitti hänen puolestaan, kun suunnitellusta kapinasta ei tulisikaan mitään.
Äkkiä hän iski otsaansa: kirkas aatos oli välähtänyt hänen aivoissaan.
"Mutta", sanoi hän toverilleen, "minähän tässä joudunkin ensimmäisenä merkittäväksi!"
"Niin joudutkin, ja se olisi ollut onnesi, sanon sen hoitamiseen."
"Ja sinä sanot, ettei vangitsemistasi tunneta?"
"Ei kukaan tiedä siitä."
"Salaliittolaiset siis kokoontuvat, ikäänkuin ei sinua olisi vangittukaan?"
"Vallan niin."
"Jos joku antaisi sovitun merkin, kapina puhkeaisi?"
"Niin… mutta kukapa sen antaisi, kun minä istun vankilassa enkä voi saada sanaa kenellekään?"