"Hyvin yksinkertaisesta syystä, kun en minä koskaan tule antamaan teille tytärtäni."
"Kuinka niin?" kysyi Gregoris ylpeästi. "Miksen minä saisi häntä, jos saan luvan kysyä?'
"Kun en minä, kuten jo olen sanonut, aio antaa häntä teille."
"Älkää puhuko tyhmyyksiä nyt, appi. Mikä teille oikeastaan tänään on tullut?"
"No niin, minä tahdon selittää tarkemmin. Te tavoittelette Smaragdaa niin itsepäisesti, kun tiedätte että hän on rikas."
"Mutta", tahtoi Gregoris keskeyttää.
"Olkaa vaiti muttanne kanssa! Kuulkaa mieluummin, mitä minulla on teille sanottavaa", jatkoi notario. "Niin kauvan kuin vanha Serlendis elää, ja pyhän Nikolauksen nimessä toivon minä, ettei teidän jalosukuisuutenne tule vaivaamaan itseään hautaamalla häntä, aikoo hän pitää kaikki rahansa itse, aivan yksin."
"Mutta, paras ystäväni", kysyi Gregoris hiukan epävarmalla äänellä, "olenko minä sitten pyytänyt tytärtänne hänen rahojensa takia? Minä rakastan häntä hänen rakkautensa ja erinomaisten ominaisuuksiensa tähden."
"Te olette varmaankin tutkinut diplomatiaa Neapelin vankiloissa? — Että te rakastatte tytärtäni, sen kyllä uskon. Jos en sitä uskoisi, en koskaan olisi antanut suostumustani teidän yhtymisellenne. Mutta yksin rakkaudella ei eletä, enkä minä tahdo, että tyttäreni kulkisi ja kerjäisi miehensä kanssa."
"Kauniisti sanottu, rakas appi-isä!" sanoi Gregoris ylpeästi nauraen. "Luuletteko te siis, että minun enoni on raudasta tai että hän on juonut kuolemattomuuden nestettä? Tänään tai huomenna hän tulee jättämään tämän ajallisen elämän, ja sitten ette suinkaan enää voi väittää, että minä olen kerjäläinen."