Tuskin maalle tultuaan tahtoi Melirytos lähteä hyväntekijänsä haudalle, mutta hänen seuraajansa selittivät, että heillä oli käsky heti viedä hänet poliisiasemalle. Hän seurasi siis heitä poliisikomisariuksen luo, jolle hän heti uudisti ennemmin hyljätyn pyyntönsä.
Tämä vastasi hänelle, että hänellä oli käsky saattaa hänet varmaan talteen ja jätti hänet vankilantirehtöörin haltuun, joka antoi viedä hänet yksinäiseen koppiin.
Melirytos luuli uneksivansa, hän ei voinut löytää minkäänlaisia selitystä siihen kohteluun, jonka alaiseksi hän joutui. Koko yön vietti hän arveluissa, joskin suru hänen hyväntekijänsä kuolemasta joskus vei ylivallan kaikilta muilta tunteilta.
Aikasin seuraavana aamuna vietiin hänet hänen suureksi helpotuksekseen tuomioistuimen eteen. Kuulustelu, ajatteli hän, selittää kaikki ja pelastaa hänet tästä epätietoisuuden tilasta. Tavan mukaan tehtiin hänelle seuraavat kysymykset:
"Nimenne?"
"Themistokles Melirytos."
"Kotipaikka?"
"Paros."
"Ikänne?"
"Kaksikymmentäneljä vuolta."