Melirytos vei nenäliinan silmilleen.
"Säästäkää tuollaiset traagilliset ilveilynne siksi, kunnes saatte tuomionne", sanoi tuomari vastenmielisyydellä. "Ehkä niillä silloin on enemmän vaikutusta. Mutta siihen asti saatte pysyä vankilassa."
Tällä tavoin näki Melirytos, samassa silmänräpäyksessä kun hän oli toivonut selityksensä kautta puhdistaneensa itsensä ja pääsevänsä vapaalle jalalle, joutuvansa takaisin vankilaan, epäiltynä hyväntekijänsä murhasta.
Käsky annettiin, että vangittua on tarkasti vartioitava, eikä ketään saanut päästää hänen luokseen.
Todistusten hankkiminen, todistajain kuulustelu, joista useat, kuten syytetyn äiti, asuivat Paroksella, kesti yli kuukauden ajan.
Vihdoinkin koitti tutkintopäivä. Lukematon joukko ihmisiä oli saapunut oikeussaliin ja oikeus huoneuston läheisyyteen.
Ei ainoastaan Parokselta, vaan muiltakin lähisaarilta oli uteliaita saapunut. Metaksaan, yleisesti rakastetun miehen murha oli lavealti herättänyt mitä suurinta huomiota. Ne, jotka olivat tottuneet pitämään Melirytosta kunniallisena miehenä, eivät tahtoneet uskoa hänen rikollisuuttaan; toiset taas, ja niistä oli suuri enemmistä, olivat kauhulla vastaanottaneet sanoman rikoksesta, josta häntä syytettiin. Ei koskaan oltu kuultu puhuttavan suuremmasta epäkiitollisuudesta, ei koskaan ollut murha tapahtunut inhottavimmissa olosuhteissa.
Kun syytetty tuotiin saliin, pitivät ainoastaan ne, jotka lähemmin tunsivat hänet, sitä tyyneyttä, millä hän silmäili ympärilleen, ja varmuutta hänen käytöksessään todistuksena hänen syyttömyydestään; mutta useimmat läsnäolijoista näkivät siinä ainoastaan merkin paatuneen pahantekijän uppiniskaisuudesta.
Tutkinto ulotettiin todistajain kuulustelulla. Näiden joukossa herätti erittäinkin vanha Janko läsnäolijain huomiota ja osanottoa. Hänen valkonen tukkansa laskeutui molemmin puolin alas olkapäille, hän piti päänsä alaspäin, ikäänkuin vuosien kuorman ja surujen painamana; hänen kalpea otsansa ja itkusta punaset silmänsä puhuivat hänen syvästä surustaan. Hänen lausuntonsa epäämätön totuudenmukaisuus, mikä sillä oli Melirytoksen kertomuksen kanssa siitä mitä tämä oli tehnyt kotiin tultuaan murhayönä, teki syvän vaikutuksen niin tuomareihin kuin kuulijoihinkin.
Kun Skuludiksen vuoro tuli esiintyä ja hän huomasi Melirytoksen syytettyjen penkillä, tahtoi hän heittäytyä hänen syliinsä, mutta oikeudenpalvelijat estivät hänet siitä. Kun hän jälleen oli toipunut, uudisti hän entiset lausuntonsa, mutta väitti mitä päättäväisimmin ettei mitään testamenttia ollut olemassa Melirytoksen hyväksi. Syytetty yritti keskeyttää häntä, mutta tuomari käski hänen vaieta ja odottaa kunnes häneltä kysyttäisiin.