Neljä päivää oli jo kulunut Melirytoksen matkan jälkeen, ja Skuludis teki mitä suurimpia yrityksiä salatakseen tyttäreltään Melirytoksen paluun ja vangitsemisen. Mutta lopultakin, kun hän ei enää voinut täydelleen salata totuutta, sanoi hän, että Melirytos kyllä taasen oli Syrassa, mutta että tutkimuksia murhan johdosta oli alettu toimeenpanna ja että tuomioistuin, toivossa saada painavia todistuksia vainajan ystäviltä, m.m. Melirytokselta, oli kieltänyt näiltä kaiken yhteyden Syran asukasten kanssa.
Jo isänsä ensimäisten sanojen johdosta pelästyi Aglaia. Kun hän oli lopettanut, pyrskähti hän itkemään. Mutta pian näki hän, ettei kyyneleistä ollut mitään hyötyä ja päätti alistuvaisuudella odottaa tutkimusten tuloksia ja tuomiota.
Kuumeentapaisella kärsimättömyydellä laski Aglaia päiviä, tunteja, minuutteja, ja kun vihdoinkin odotettu päivä tuli, näytti hänen aurinkoon päin käännetty silmäyksensä moittivan sitä liian hitaasta kulusta.
Illan tullen kuuli hän hälinää portaissa ja kiiruhti ovelle. Sensijaan että olisi nähnyt Melirytoksen ilosta loistavin kasvoin rientävän vastaan, näki hän tajuttoman ja kalpean isänsä, jota neljä miestä kantoi. Veri virtasi nuoren tytön sydämeen. Hän oli vähällä pyörtyä, sillä hänen isänsä tila ennusti surullisia uutisia.
Skuludis oli ensialuksi aikonut viivyttelemättä toimeenpanna ystävänsä pelastusyrityksen, mutta katsoen siihen, että asian surullinen lopputulos varmasti olisi tullut hänen tyttärensä tietoon, oli hän katsonut edullisemmaksi itse ilmoittaa siitä hänelle, jotta se kohtaisi häntä niin lievästi kuin mahdollista.
Kun hän oli tullut tuntoihinsa, tarttui hän Aglaian käteen ja lempeästi vetäen hänet luokseen sanoi hän: "Rakas lapseni, elämämme on loppumatonta taistelua ja ainoastaan voimakkaat sielut voivat kestää siinä; me vastaanotamme sen kaikkine riemuineen ja iionaiheineen, voimatta kieltäytyä siitä, ja kaikki nurkumisemme on syntiä. Mutta myöskin ovat, rakas lapseni, monet tapahtumat, joita me pidämme suurina onnettomuuksina, ainoastaan koettelemuksia meidän uskomme lujuudesta. Pilvet eivät aina tuo ukkosta mukanaan, ne antavat myöskin usein tarpeellista sadetta. Tällä hetkellä meitä näyttää uhkaavan onneton kohtalo."
"Puhu, isä! Puhu Jumalan tähden!"
"Se on toistaiseksi vain uhkaus. Minun täytyy jättää sinut jo tänä iltana, mutta minä olen täydellisesti vakuutettu siitä, että minä voin pelastaa Melirytoksen — jonka harhaanjohdetut tuomarit ovat tuominneet syylliseksi."
"Tuomittu syylliseksi! Syylliseksi! Mutta, hyvä Jumala, mihin he ovat tuominneet hänet syylliseksi?"
"Mitä meille kuuluu heidän typerä tuomionsa? Onko meidän kohtalomme pelkästään heidän käsissään?" kysyi Skuludis. "Minä pakenen niiden luoksi, jotka ovat tuomarien yläpuolella ja jotka voivat tuomita elämästä ja kuolemasta. — He tulevat antamaan syyttömälle oikeutta ja pelastamaan hänet."