Tietoisuus siitä, että hänellä oli hallussaan Metaksaan rikkaudet, joista hän tunsi itsensä aivan varmaksi, miltei huumasi hänet. Ja joskin omantunnon ääni joskus hyvin heikosti saattoi itsensä kuuluviin, oli hänelle helppoa huvituksilla ja irstaisuudella tukahuttaa sen. Ennenkuin hän kuitenkaan aivan kokonaan antautui nautinnoihin, tahtoi hän päästä selväksi eräästä "affääristä" — niinkuin hän kyynillisesti kutsui sitä. Tämä "afääri" oli vanhan Metaksaan murha. Ylimielisyydessään ja sellaisen salaisen ylpeyden tunnolla millä rikollinen ylvästelee teollaan, kirjoitti hän Serlendikselle seikkaperäisen selonteon enonsa murhasta. Hän ei ajatellut, että tämä kirjallinen tunnustus hirveästä murhasta kerran voisi tulla merkitsemään hänen turmiotaan, kun hän notariossa näki ainoastaan kanssarikollisen, joka ei koskaan tunnustaisi sitä roolia, minkä hän itse oli pelannut, ja jonka omien etujen mukaista oli vaieta aina hautaan asti.
Kun hän tämän kertomuksen kautta katsoi kuitanneensa "affäarin", tapahtui tapaus, joka kokonaan johti hänen ajatuksensa uusille urille. Varin hienossa maailmassa tuli hän muutamana iltana tuntemaan erään korkean virkamiehen, herra Pangaloksen ja hänen perheensä. Pangalos omisti suuria rikkauksia, jotka hänen ainoa tyttärensä, Marigo, tulisi perimään. Kun hän oli tottunut hienoilla maailmanmiestavoillaan herättämään myötätuntoisuutta ylhäisemmissä piireissä, onnistui hän täälläkin. Tähän tuli vielä lisäksi, että häntä nyt pidettiin rikkaan Metaksaan perillisenä. Ja hän osasi käyttää hyväkseen olosuhteita.
Kun Gregoriksen ja Marigon silmät keskellä loistavaa juhlaa kohtasivat toisensa, huomasi tuo tottunut naispyydystäjä heti Marigon punastumisesta, että hän oli tehnyt edullisen vaikutuksen tämän kauniin tytön sydämeen.
Häneen itseensä vaikutti ihanan kreikattaren tulinen kauneus alussa vähemmän lämmittäväsi. Hän tunsi nimittäin itsensä vielä sidotuksi Smaragdaan, vähemmän kuitenkin rakkautensa kuin rikoksensa kautta. Mutta pian valtasi hänet kuitenkin Marigoon tutustuttuaan pirullinen ajatus: "Hän on rikas. Hän on hieno — Hm! — Oliko vaatimaton, vähemmän loistava Smaragda todellakin sen arvoinen, että sinusta hänen tähtensä piti tulla murhaaja? Jos sinä nyt voisit yhdistää aarteesi rikkaan neiti Pangaloksen aarteiden kanssa, niin se olisi joka tapauksessa käytännöllisempää. — Miksi kiinnittää itsesi näiden Serlendisten kanssa, tähän roistoperheeseen? Joskin sinun vähemmän tarvitsisi pelätä, että murhatun Metaksaan haamu tunkeutuisi häiritsemään avioliittoasi Smaragdan kanssa — sellaiset haamut ovat sitäpaitsi ainoastaan taikauskoa — niin on asia kuitenkin hyvin vastenmielinen, sillä minä en rakasta Smaragdaa. Mutta Marigossa minulla on kaikki maailman aarteet yhdistettyinä. Suunnattomat rikkaudet — suunnattomat nautinnot!"
Mutta huumauksessaan sivuutti hän kaiken johdonmukaisuuden. Sillä eikö juuri siteiden katkaiseminen Serlendiksen kanssa, ainoan, joka tiesi hänen rikoksestaan voisi tulla turmiolliseksi hänelle? Kammoaisiko petetty isä todellakin paljastaa tuota rikollista tekoa?
— Mutta ei, tuo roistomainen, pelkuri notario ei tulisi oman turmionsa uhalla kavaltamaan Gregorista.
Nämä ajatukset risteilivät hänen aivoissaan hänen hymyillen kuunnellessaan soiton säveleitä ja silloin tällöin kuiskatessaan jonkun imartelevan sanan Marigolle.
Mutta äkkiä päätti hän itsekseen, että hänen täytyi rientää päämääräänsä tarmokkaammin. Teeskennellä tulista rakkautta oli hänelle helppo asia, ja pian oli hän täydellisesti hurmannut puhtaan ja viattoman Marigon sydämen.
"Tämä ihmeellinen yö", kuiskasi hän hänelle, kun sopiva aika oli käsissä, "on aivan lumonnut minut. Minä en koskaan tule unohtamaan näiden tähtien lumousvoimaa."
Marigo loi silmänsä ylös komeaa kreikkalaista yötaivasta kohti. "Niin, tähdet tuikkivat todellakin ihmeellisesti tänä yönä", sanoi hän vienosti.