Ikävöimiseni saada tavata sinua tahtoo kuolettaa minut.
Sanaa "kuolettaa" katseli hän kummallisella hymyllä.
"Uskotteko", kääntyi hän Marigoon päin, "että teidän vanhempanne ovat suosiolliset minulle?"
"Oi, herra Gregoris, se ei suinkaan ole jäänyt teiltä huomaamatta."
"Ehkä minä olen liiaksi syventynyt teidän mustain kutrienne yöhön", sano! hän ja kirjoitti: "Sitten kun kaikki olosuhteet nyt ovat käyneet meille edullisiksi, on maailma lupaavana edessämme. Valkoinen morsiushuntusi tulee näyttämään ihastuttavalta sinun mustaa tukkaasi vastaan."
"Mutta antakaa minulle ajatusaikaa, Gregoris", kuiskasi Marigo, "minä en ymmärrä, kuinka kaikki tämä niin äkkiä tuli ylitseni. Mitä he tulevat ajattelemaan —?"
"Minä ajattelen, ettei meidän tule ajatella, vaan tuntea. Muuten ajattelen minä, että me teemme aivan oikein, kun menemme kihloihin."
"Niin, Smaragda", kirjoitti hän sitten, "jos sinä tietäisit kuinka paljon minä olen tehnyt sinun tähtesi. Mutta mitä minä en uskaltaisi sinun tähtesi! Mitä olisi minun elämäni ilman sinua! Minä olen tullut luoksepääsemättömäksi kaikelle muulle kauneudelle, paitsi sinun, Nämä eivät ole mitään tyhjiä sanoja! Kuukauden perästä minä riennän sinun syliisi. Niin kauvan pidättävät minua asiani."
"Mutta vielä yksi asia, Marigo", sanoi hän sitten, "me pidämme kaikkityyni salassa hääpäiväämme saakka. Jo tänä iltana minä puhun sinun vanhempiasi kanssa. Minä en ole kiusallisten muodollisuuksien ystävä, ja vihkimisen jälkeen vetäydymme me syrjään vaivalloisesta seuraelämästä ja pakenemme — — —"
"Italiaan."