Kun lähdin hänen luotaan, olin niin murtunut, etten nähnyt mitään ja tuskin jaksoin pysyä pystyssä. En halunnut häntä koskaan enää nähdä — mutta neljännestunnin päästä palasin takaisin. En tiedä mikä epätoivon voima ajoi minua hänen luokseen. Minulla oli palava halu omistaa hänet vielä kerran, imeä hänen ihanasta ruumiistaan kaikki nuo katkerat kyyneleet ja sitten tappaa meidät molemmat. Inhosin ja jumaloin häntä. Tunsin että hänen rakkautensa oli turmioni, mutta elää ilman häntä oli minulle mahdotonta. Kuin salama syöksin hänen luokseen, ilmoittamatta tuloni, ja, tuntien hyvin talon, olin tuota pikaa hänen ovellaan.
Tapasin hänet istumassa peilinsä edessä, liikkumattomana ja ylt'yleensä jalokivillä koristettuna. Hänen kamarinaisensa suki hänen hiuksiaan ja itse piti hän kädessään punaista harsoa, jolla hän hiljaa hiveli poskiaan. Luulin että näin unta. Minusta tuntui mahdottomalta, että edessäni oli sama nainen, jonka olin neljännestunti sitten nähnyt makaavan huoneen lattialla kyynelten vallassa. Jäin seisomaan paikoilleni kuin patsas. Kuullessaan oveaan avattavan, käänsi hän päätään ja sanoi hymyillen: "Sinäkö siellä olet?" Hän aikoi tanssiaisiin ja odotteli kilpailijaani, jonka piti viedä hänet niihin. Kun hän näki, että tulija olinkin minä, puri hän huuliaan ja rypisti kulmakarvojaan.
Astuin askeleen ovea kohti. Samalla sattuivat silmäni hänen hienohipiäiseen, tuoksuavaan niskaansa, missä tukkaa piti koossa timanttinen neula. Tämä viettelevä niska oli mustempi kuin helvetti. Tukka oli kääritty kahteen palmikkoon, joihin oli pistetty hopeisia tähkäpäitä. Kaulan ja hartioiden valkeus pisti häikäisevänä esiin paksun tukan tummuutta vastaan. Tuossa käärityssä mustassa harjassa oli jotain hekumallisen kaunista, mikä samalla pilkaten tuntui muistuttavan minulle, minkälaisessa epäjärjestyksessä sen juurikään olin nähnyt. Hyökkäsin esiin ja löin tuota niskaa kerran käteni selällä. Nainen ei huutanut, hän kätki kasvonsa käsiinsä, ja minä poistuin nopeasti.
Kun tulin kotia, valtasi minut uudelleen niin kova kuume, että minun täytyi mennä vuoteeseen. Haavani oli auennut ja kärsin kovia tuskia. Desgenais tuli minua tapaamaan. Kerroin hänelle kaikki, mikä oli tapahtunut. Hän kuunteli minua tarkkaavasti ja käveli senjälkeen hetken ajan huoneessani neuvottomana edestakaisin. Lopuksi tuli hän luokseni ja puhkesi nauramaan. "Oliko hän ensimäinen rakastajattaresi?" kysyi hän minulta. "Ei, mutta viimeinen," vastasin hänelle.
Noin keskiyön aikaan, kun olin vaipunut rauhattomaan uneen, tuntui minusta kuin olisin unessa kuullut syvän huokauksen. Avasin silmäni ja näin rakastajattareni seisovan vuoteeni vieressä, kädet ristissä, kuin haamu. En voinut olla huudahtamatta pelosta, sillä luulin, että ilmestys oli sairaiden aivojeni tuote. Hypähdin vuoteesta ja syöksyin toiseen päähän huonetta. Näky seurasi minua. "Etkö tunne minua?" sanoi nainen, koittaen vetää minut luokseen. "Mitä tahdot minusta," huusin puolestani. "Päästä minut, muuten lyön sinut kuoliaaksi tuohon paikkaan!"
"Hyvä, tapa minut", vastasi hän. "Olen sinulle valehdellut, olen sinua pettänyt, olen säälittävä ja kurja olento, mutta rakastan sinua enkä voi elää ilman sinua!"
Katsoin häntä — kuinka kaunis hän olikaan! Koko hänen ruumiinsa vapisi, hänen silmissään kuvastui pohjaton intohimo. Hänen kaulansa oli paljas ja hänen huulensa tuntuivat palavan. Nostin hänet syliini.
"Niinkuin tahdot", sanoin hänelle, "mutta kautta Jumalan, isäni pään kautta vannon, että tapan sekä sinut että minut."
Otin veitsen kamiininpielestä ja pistin sen päänalaiseni alle.
"Octave", sanoi hän, hymyillen ja suudellen minua, "älä tee mitään tyhmyyksiä. Tule, lapseni. Hurjuutesi rasittaa sinua, sinulla on kuume. Anna minulle veitsi." Näin että hän koetti tavotella veistäni.