Olen muutamia vuosia teitä vanhempi. Pyydän, ett'ette koeta minua enää tavata. Turhaan koettaisitte unohtaa hetkellisen heikkoutenne. Se mikä meidän välillämme on tapahtunut, ei saa uudistua enempää kuin sitä saa unohtaa.
En jätä teitä ilman surua. Aion olla poissa muutamia päiviä ja jollen palatessani tapaisi teitä, pitäisin sitä viimeisenä ystävyytenne ja kunnioituksenne osotuksena.
Brigitte Pierson.
VIII
Kuume piti minut viikon päivät vuoteessa. Niin pian kuin olin siihen määrin voimistunut, että saatoin kirjoittaa ilmotin rouva Piersonille, että olin totteleva häntä ja aioin lähteä. Kirjoitin vakaan päätökseni mukaan, sillä en tiennyt, ettei minulla ollut voimia sitä täyttää. Tuskin olin lähtenyt matkaan ja ajanut muutamia virstoja, kun käskin ajurin pysähdyttää ja astuin alas vaunuista. Aloin kävellä tietä pitkin. Minun oli mahdotonta saada silmiäni kylästä, joka näkyi kaukaisuudessa. Ankaran sisäisen taistelun jälkeen kävi minulle selväksi, että minun oli mahdotonta jatkaa matkaani ja että mieluummin kuolisin paikalleni. Annoin ajurille määräyksen kääntää ja ajaa Parisin asemasta, jonne olin aikonut, suorinta tietä N:n kaupunkiin, missä tiesin rouva Piersonin olevan.
Tulin perille kello kymmenen aikaan illalla. Kohta kun tulin majataloon, tiedustelin eräältä pojalta rouva Piersonin sukulaisen asuntoa ja ajattelematta enempää mitä tein lähdin sinne suoraa päätä. Palvelustyttö avasi oven. Saatuani tietää, että rouva Pierson oli kotona, pyysin palvelustyttöä ilmottamaan hänelle, että eräs lähetti tahtoi häntä puhutella herra Desprez'n puolesta. Mainitsin kyläpapin nimen.
Kun palvelustyttö oli lähtenyt toimittamaan asiaani, jäin seisomaan vähäiselle pimeälle pihalle, mutta kun alkoi sataa, menin rappukäytävän holvin suojaan, joka ei sekään ollut valaistu. Pian saapui rouva Pierson palvelustytön seuraamana. Hän kulki nopeasti eikä huomannut minua pimeydessä. Astuin askelen häntä kohti ja kosketin hänen käsivarteensa. Hän astui pelästyneenä askelen takaisin ja huudahti: "Mitä tahdotte?"
Hänen äänensä oli säikähdyksestä värisevä ja, kun palvelustyttö saapui paikalle kynttilöineen, huomasin, että hän oli aivan kalpea. Kysyin itseltäni oliko mahdollista, että minun tuloni oli hänet niin säikähdyttänyt, mutta päättelin, että hänen mielenliikutukseensa oli varmaan syynä luonnollinen naisellinen pelästys sen johdosta, että hänen käsivarteensa oli käyty kiinni.
Kuitenkin toisti hän, vaikka tyynemmällä äänensävyllä, kysymyksensä.
"Teidän täytyy antaa minulle tilaisuutta tavata teidät vielä kerran", puhuin hänelle. "Lähden matkaan, lupaan sen. Tahdon tehdä enemmänkin, tahdon myödä isäni talon, samalla kun lähden, ja asettua ulkomaille. Mutta teen sen vain sillä ehdolla että saan vielä kerran puhua kanssanne. Teillä ei ole minussa mitään pelättävää, mutta sitä vaadin."