Pohjoisnavalta päiväntasaajalle: Helppotajuisia esitelmiä

by Alfred Edmund Brehm

Niin puhuu, ajattelee ja arvostelee talonpoika kruununtiluksilla. Avara maa ei ole hänelle sittekään kyllin avara, ja kuitenkin riittäisi kahdeskymmeneskin osa siitä, jota hän saa mielin määrin käyttää, jos hän vain tahtoisi sitä viljellä. Sillä maa on niin antavainen, että se runsaasti palkitsee vähimmänkin vaivannäön. Vaan jos se tosiaankin joskus pettää, jos sato vastoin luuloa ei tule tavallisen kaltainen ja jos talonpojalle silloin ylellisyyden sijasta tulee puute, niin hän ei sitä katso laiskuutensa luonnolliseksi seuraukseksi, vaan Jumalan sallimukseksi, Jumalan viimeiseksi hänelle lähettämäksi rangaistukseksi hänen synneistään.

Sittekin, syntinensä ja niitä seuraavine rangaistuksineen hän tosiaan voi sangen hyvin ja hänellä ennemmin olisi syytä puhua syntien palkitsemisesta. Sillä ei häntä puute rasita, vaan ylellisyys. Hallitus antaa joka talonpojalle, tavallisimmasti hänen oman valintansa mukaan, viisitoista hehtaaria parasta maata jokaista hänen perheensä miesjäsentä kohti. Mutta koska neljäsataa tuhatta neliövirstaa avarasta kruununtilasta vuoteen 1876 asti oli ainoastaan kaksisataa kolmekymmentä neljä tuhatta neliöpeninkulmaa asuttuna, niin ei vielä nytkään pidetä suurta lukua, ottaako talonpoika haltuunsa enemmän, kuin hänelle kuuluu, vai tyytyykö siihen, joka oikein on. Jotkut perheet käyttävät kahtatoista ja viittätoistakin sataa hehtaaria omalla tavallansa, ja heistä on ihan sama, onko hevosia ainoastaan tarpeellinen määrä vaiko kaksikolmekymmentä liikaakin. Tosiaan tapahtui usein, että liialliset kotieläimet päästävät kruununtilan talonpoikaa eräästä rasittavasta huolesta, siitä näet, että hän ei voisi millään kelvollisella tavalla käyttää hyväkseen runsaita taloutensa tuotteita, hänen kun on erittäin huonojen kulkuneuvojen tähden mahdoton vaihtaa niitä rahaksi. Maassa sellaisessa, jonka pääkaupungissa tavallisissa oloissa puuta eli kuusitoista kiloa ruisjauhoja maksaa ainoastaan noin 60, puuta vehnäjauhoja 75 penniä Suomen rahassa, puuta naudan lihaa talvella enintään 1: 50, lammas 5, vieroitettu vasikka 12, sika 10, oivallinen hevonen harvoin enempää kuin 125 markkaa, siellä aina hyvä sato niin alentaa tavalliset hinnat, että runsas viljan tulo tulee taakaksi. Kun kruununtilan talonpoika saa sata kiloa viljaa parilla markalla, niin hänestä, vaikka hän ei muutenkaan tee enempää työtä, kuin ilmeinen pakko on, aura alkaa tuntua liian raskaalta ja siunaus hänen ahtaan käsityksensä mukaan kiroukselta.

Nykyiset olot tekevät ymmärrettäviksi näiden talonpoikain enimmät pahat ja hyvät ominaisuudet; hitauden, ihan paheesen vivahtavan tyytyväisyyden ja toisella puolen välinpitämättömyyden sattuvista vahingoista, anteliaisuuden tarvitsevaisia kohtaan ja armeliaisuuden onnettomia kohtaan. Ne samat olot selittävät myöskin kaikissa siperialaisissa yleisen halun enentää paikkakuntansa asukaslukua. Avara maa ahnehtii ihmisiä, niin sanoakseni. Sen tähden joka siperialainen vielä tänäänkin hyvillään ja ylvästellen katselee lukuisaa perhettä; sen tähden koko Siperiassa ei olekaan yhtään löytölasten huonetta. Mitäpä sillä tehtäisiinkään? Joka vaimo, joka ei voi tai ei luule voivansa elättää hänelle syntynyttä lasta tai muuten tahtoo päästä siitä eroon, löytää aina kosolta sellaisia, jotka mielellään ja ilolla ottavat pikku olennon. "Anna tänne", sanoo talonpoika uskottomalle äidille, "anna tänne, kyllä minä sen kasvatan." Ja hänen kasvonsa loistavat siitä ilosta, ihan kuin hänelle olisi varsa syntynyt. Tuommoisina aikoina, jolloin asujamia vielä oli melkoista vähempi kuin nykyään, naitettiin melkein lapsia, että heille niin pian kuin mahdollista kasvaisi varmoja apulaisia. Nykyään naivat nuorukaiset enimmäkseen vasta kahdeksannentoista vuoden alussa, mutta useimmiten valitsevat vanhempia morsiamia, joista voivat toivoa niin pian kuin mahdollista lapsia, ja sulhonuorukaisten vanhemmat auttavat sen ikäisiä naisia heidän tavoitellessaan pauloihinsa naimaikään vaurastuneita nuorukaisia.

Että romantillisuuttakaan ei puuttuisi, mainitsen, että Altain talonpoikien keskuudessa useinkin tapahtuu salaisia kihlauksia ja nuorten tyttöjen ryöstöä. Mutta nämä ryöstöt tapahtuvat enimmäkseen kaikkein asianosaisten, myöskin molemmin puolin vanhempain suostumuksella, sillä siten säästyy häiden pito, joissa muuten tulee ravita kaikkia kyläläisiä yksinkertaisella atrialla, mutta hyvin runsaasti viinalla! Tietysti rakkaus myöskin täällä katkoo kaikkia kahleita, varsinkin vanhempain vastustusta. Ryöstönhaluinen nuorukainen piankin saa tytön suostumaan kuten muuallakin maan päällä ja kirkon pyhä palvelija aina helposti taipuu erityisestä maksusta; mutta vihastuneet vanhemmat eivät niinkään helposti lepy. Äiti kiroo tytärtään, isä poikaansa, ja molemmat vannovat kaikkein pyhäin nimessä, että eivät koskaan enää tahdo nähdä jälleen lapsiansa.

Viimein tapahtuu kuitenkin tuon jäykän mielen muutos; sitä ei taivuta ylhäältä tullut voima, vaan eräs verraton tenhokeino: naukku eli votki, joksi sitä Venäjän alueilla asuvaiset sanovat. Heti kuin appi taipuu juomaan, on nuori aviomies voittanut, sillä anoppi juopi myöskin ja sikunaneste pehmittää hänenkin jäykän sydämmensä. Jos silloin ikään kuin sattumalta tulee vielä muutamia ystäviäkin uljaasti auttamaan sovinnon juonnissa, niin heitä ei suinkaan ajeta pois, sillä kestityksen kustannukset ovat nyt sentään paljon pienemmät, kuin jos koko kylä olisi juoda mässäten toivottamassa taivaan siunausta nuorelle parille. Eikö täydy myöntää, että puhdas pyhä rakkaus tekee yksin Altain talonpoikais-pojatkin kekseliäiksi?

Myötäjäisiä morsian ei saa Altain seuduilla; hänen äitinsä päin vastoin vaatii lahjaa sulholta, jopa välistä oikein rajusti ulvoen ja parkuen. Ainoastaan silloin, kuin sattuu erityisiä asianhaaroja, jos esim. häiden jälkeisenä aamuna morsiuspaita, jonka vieraat tahtovat nähdäksensä, ei ole heidän mielestään kyllin hyvä, ainoastaan silloin saattaa tapahtua päinvastaistakin. Ymmärtäväinen ja kokenut morsiamen isä käyttää sellaisessa tapauksessa tuota ainiaan luotettavaa lumokeinoa, tuo esiin ilahuttavan joukon varovasti jo valmiina pidettyjä pulloja, lupaa suuttuneelle tai vähintään pahastuneelle vävylle varsan, härjän, muutamia porsaita tai muuta sellaista; mielet rauhoittuvat ja sovinto tehdään.

Miksipä olisikaan sulho ijäti vihoissaan? Eihän ole muillekaan käynyt paremmin, ja tulevaisuus tasoittelee paljon. Isän ilo kukoistaa myöskin säännöttömissä oloissa, mutta iloa se sittekin on. Sillä taloushuolia ei ole köyhimmälläkään, jos hän vain tahtoo käyttää käsiänsä. Häntä mielellään autetaan minkä milläkin, ja jos hyvän hyvä taivas muutamiksi vuosiksi vain hiukan niukentaa siunauksensa vuodattamista, jos vilja ja karja pysyvät vähänkään hinnassa, niin ihan varmaan vuoden päästä teekannu ja kupit koristavat jotakin nurkkapöytää, silkkipeitteet suurta kahden maattavaa vuodetta, välkkyvät pyhäin kuvat oikean puolista peränurkkaa sekä kaikkea kynäkuvailua ylevämmät leijonan, tiikerin, karhun, suden, elefantin, hirven ja krokotiilin pyyntikuvat puhtaana ja siistinä pidetyn vierastavan seiniä, jollainen aina on jokaisessa vähänkin toimeen tulevassa talonpoikaistalossa.

Jotenkin yhtä viehättävä kodikkaisuus on tarjona kaikille tuomituillekin, jotka lähetetään Siperiaan, toisille aikaisemmin, toisille myöhemmin, jos he vain tahtovat sellaisen kodin saada, jos elävät jonkun aikaa ja jos onni on heille vähänkään suopea. Minä olen Siperiassa saanut tuomituista ja sinne tuomitsemisesta ihan toisen ajatuksen, kuin minulla oli ennen sinne menoani, vaan huomautan kuitenkin edeltä päin, että minä en ole niitä, jotka enemmän suosivat ja paremmalla osanotolla katselevat murhamiestä, ryöväriä, murhapolttajaa, varasta tai muita sellaisia konnia kuin uutteraa perheen isää, joka otsansa hiessä koettaa rehellisesti ja kunniallisesti elättää ehkä suurtakin perhettänsä ja että minä en vielä tähän asti ole jaksanut yletä tuolle muka korkealle käsityskannalle, joka tahtoo poistaa kaikkea rangaistusta ja lievittää kaikkea vankeutta.

Joka vuosi lähetetään keskimäärin viisitoista tuhatta ihmistä Venäjältä Siperiaan. Pahimmat pahantekijät tuomitaan elinajaksi, muut määrävuosiksi. Venäjän rikoslain ankaruudesta ja puutteista ei ole minun asiani puhua; liikaa ankaruutta ei se osoita, että siinä laissa on kuolemanrangaistusta ainoastaan kaikkein pahimmista ja harvinaisimmista rikoksista; siinä vain on selvää kovuutta, että valtiollisista rikoksista tuomittuja matkalla ja usein Siperiassakin kohdellaan ihan samoin kuin tavallisia pahantekijöitä.

Siperiaan tuomittu siirretään ensinnä piirikaupungin vankilasta kuvernementin pääkaupungin vankilaan ja sitte kuljetetaan rautateitse tai tavallisilla talonpoikaisvankkureilla Nishni-Novgorodiin, Kasaniin tai Permaan. Vieläkö nykyäänkin jalkamatkoilla pahantekijät kaksittain taotaan kiinni pitkiin vitjoihin, siten pakottaen heitä kantamaan niitä koko matkan, en tiedä, sillä en ole sitä koskaan nähnyt, vaan päin vastoin olen lujasti vakuutettu, että viimeisen keisari vainajan kaikkialla tunnettu lempeys ei olisi koskaan suvainnut tuota vanhaa raakaa kohtelua. Äsken mainituissa kaupungeissa ja samoin Tjumenissa ja Tomskissa on tilavat kokousvankilat ja kaikkein teiden varsilla, joita ei vielä samaa suuntaa kulkevat rautatiet ole saattaneet hyljätyiksi, pienempiä rakennuksia tuomittujen turvallisina säilytyspaikkoina yönajaksi. Mikäli suinkin käy päinsä, ei tuomittuja pakoteta jalkaisin astumaan, vaan kuljetetaan rautatiellä, vankkureilla ja säännöllistä liikettä ylläpitävillä höyrylaivoilla; niinpä Nishni-Novgorodista tai Kasanista Permaan, Tjumenista Tomskiin Thura-, Tobolsk-, Irtish-, Ob- ja Tomjokia myöten. Vankilat ovat yksinkertaisia, vaan riittävän puhtaita ja niihin kuuluvat, kuitenkin kyllin erillään olevat sairashuoneet mallikelpoisia rakennuksia, jokialukset tavattoman pitkiä, kaksinkertaisia veneitä, joita sopivimmin voisi sanoa suuriksi, uiviksi linnunhäkeiksi, koska koko yläkerta on rakennettu keskikannelle sellaisen häkin tapaan. Jokaisessa tällaisessa kuljetusveneessä, jota höyrylaiva hinaa, on joksikin tilaa kuudelle sadalle hengelle ja sitä paitsi suuri keittiö, sairashuone, pikku apteekki sekä vartia-sotamiesten ja venemiesten huone. Perman ja Tjumenin välillä käytetään vankkureita, jotka samoin ovat linnun häkkien kaltaisia, vaarallisimpain pahantekijäin kuljetukseen.