Miksi?
Ei näytä löytyvän mitään järjellistä ennakolta määrättyä syytä niin kadehdittavaan poikkeukseen luonnon yleisistä tapahtumista. Sentähden kuuntelee sitä suuremmalla halulla selitystä, että korkeammalle kehittyneet olennot kauvan sitten antoivat nämä vertauskuvat maailmalle ja että samaiset vertauskuvat siitä asti ovat pysyneet sentähden, että niillä on n.s. todellinen elävä yhteys ainakin metafyysillisessä merkityksessä niiden planeetillisten voimien kanssa, jota ne edustavat, että ne oikeastaan ovat näiden voimien vertauskuvia, samaten kuin lippu on kansan vertauskuva ja pysyy muuttumattomana ja hyvin säilytettynä niin kauvan kuin kansa on kyllin voimakas sitä ylläpitämään ja puolustamaan.
Tutkikaamme nyt näitä seikkoja silmällä pitäen ja historiasta välittämättä vertauskuvien kokoonpanoa ja merkitystä ja katsokaamme edelleen, voidaanko itse vertauskuvassa huomata mitään merkkiä niistä ominaisuuksista, jotka lasketaan planeetoille kuuluvan. Historiasta emme välitä, koska luotettavimmat historijoitsijat voivat erehtyä ja varmimmat alkulähteet eivät aina ole täysin epäämättömiä, koska historia lievimmin sanottuna edustaa ainoastaan yleisen mielipiteen vaihtelevaa mittapuuta. Tila ei salli tällä tavoin käsitellä useampia kuin yhtä vertauskuvaa, ja me valitsemme sen planeetan, jonka vaikutus juuri paraillaan (toukok. 1904) on suurin, sodan jumalan Marsin.
Tässä näemme ristin ympyrän yläpuolella. Ikuisista ajoista asti on ympyrä ollut hengen (Äärettömyys) vertauskuvana (elämänä ilmestyvä) ja risti — tai neliö, saman merkin toisinto — aineen (Rajoitus) vertauskuvana (muotona ilmestyvä). Ymmärtääksemme, etteivät nämä ole mielivaltaisesti valittuja merkkejä kuten sanat sähkösanomassa, merkkikirjoituksessa, vaan päinvastoin parhaat mahdolliset kuvalliset edustajat niissä piileville asianomaisille aatteille, on tarpeen omistaa vähän — tai ehkä paljon — keskitettyä ajatusta näiden kahden elementaarisen kuvan sisällisille ominaisuuksille, jotka kuviot ovat kaiken geometrian, niin jopa kaiken matematiikan pohjana ja joiden keskinäinen suhde on kaikkina aikoina ollut suurimpien sielujen syvimmän mietiskelyn esineenä. (Jos lukija ei tahdo tätä vaivaa nähdä, niin sitä ei ainakaan voi auttaa minkäänlainen kaunopuheliaisuus tai selittävät kuvat tekijän puolelta.)
O————-+
Otaksuen siis, että näiden kahden merkin sopivaisuus myönnetään, tahdomme palata Marsin vertauskuvaan. Tässä on risti ympyrän päällä: aine eli muoto on koroitettu hengen tai elämän yli ja hallitsee sitä, tämän (joka, se muistettakoon, on loppumaton) pyrkiessä aineen läpi pannakseen sen valtansa alle. (Venus esittää tietysti toista äärimmäisyyttä, henki aineen hallitsijana, esitettynä taiteen kaikissa, Venukselle pyhitetyissä muodoissa.)
Selvää on, että tämän kehityksen kestäessä tulee monta muotoa hävitettäväksi — hävitettäväksi ainoastaan antaakseen sijaa uudemmille ja korkeammille muodoille, sillä henki on aina luova, hän hävittää ainoastaan uudistaakseen, tappaa ainoastaan tehdäkseen enemmän eläväksi, musertaa ainoastaan vahvistaakseen.
Ja eikö tämä ole Marsin, sodan ja urotöiden jumalan, todellinen luonto? Ei mitään rauhaa, jota ei ole taistelulla saavutettu, ei lepoa, jota ei ole työllä hankittu. Toisenlainen rauha on pelkkää orjuutta ja hitautta. Eivätkö vanhat siis ole valinneet oikeata vertauskuvaa voiman ja taistelun jumalalle?
Onko Mars-planeetalla mitään tekemistä tämän hävittävän voiman kanssa, sen saa tietää ainoastaan käytännöllisten kokemusten kautta. — Huomatkoon lukija luonteensävynsä niinä päivinä, jolloin kuu ja mars ovat huonossa aspektissa [katso Raphaelin kuluvan vuoden efemeriidejä] (0, 90, 180 asteen etäisyys) ja iloisen toimintansa, milloin aspektit ovat hyvät (60 ja 120 etäisyys). Hän on pian tietävä.