Vertauskuvallisen esityksen käytöllisyys.
Sanottakoon heti, että astrologinen tiede, eli jos niin tahdotaan luuloteltu tiede, on oikeastaan symbolisen järjestelmän tutkimista, joka itseensä yhdistää suurimman syvyyden ja äärimmäisen yksinkertaisuuden, niin ihmeteltävän laajaperäinen ja mukautumismahdollinen järjestelmä, että se tuntuu tyhjentymättömältä yhdistyksissään ja rajattomalta sovelluttamisessaan.
Jokainen tavallinen arvostelukykyinen henkilö myöntää tämän ensimäisen lausunnon todenperäisyyden, jos hän viitsii edes alkeellisesti tutkia ainetta; ja seuraava väite saavuttaa aivan varmaan niiden hyväksymisen, joilla on ylevyyden tuntoa. Sillä kuvittelemisvoimaan vetoaminen — n.s. skaalan kummassakin päässä, toiselta puolen suuremmoinen yksinkertaisuus ja toiselta alati lisääntyvä monimutkaisuus — on milt'ei vastustamaton.
Mutta helposti ei käsitetä symbologisen tutkimisen käytännöllistä tulosta; niin jopa tuntuu vaikealta ajatella, että sitä olleenkaan voidaan käytäntöön sovittaa. Vieläpä pelkkä nimitys "symbologia" tai "symboliikka" riittää laimentamaan monen harrastusta, herättääpä usein vastenmielisyyttä koko aineeseen. Mitä symboliikka on, ajattelevat he, muuta kuin joukko tavaksi tulleita merkkejä, sattumalta kootut ja järjestetyt, kuten aakkosten kirjaimet? Ja he luopuvat aineesta, varsinkin ajattelevammat, hakeakseen varmempaa tutkimusalaa, jättäen nämä harseat ei-oliot haaveksivalle näkyjen-näkijälle ja yksinkertaiselle ihmeitten kaupustelijalle mielenmukaiseksi huvin aineeksi. Sillä meidän aikamme on terveen järjen aika; eikä mikään, joka ei kestä tutkimuksen säteenviskaajaa ja järjen arvostelua saata toivoa pysyvänsä. — Kuitenkin täytyy kai löytyä jokin keino, millä koetella siihen määrin ilmamaista ei-oliota kuin symboliikkaa. Ei suinkaan ole järkähtämättömästi sanottu, että vertauskuvat ovat sattumalta valitut ja mielivaltaisesti sovelletut. Tämä on päinvastoin perusteeton otaksuma, miten luonnolliselta se tuntuneekin länsimaisesta luonteesta (joka juuri on taipuvainen mielivaltaisiin metoodeihin yleensä), ja täytyy luonnollisesti ensin tutkia asiaa, ennenkuin se voidaan hyväksyä. Tuntiviisari kulkee kellon taulun ympäri, esittäen meille vertauskuvallisesti ja selittäen ajan määrällisiä askeleita. Mutta ainoastaan pintapuolinen ajattelija hylkäisi tuollaisen symboliikan, pitäen sitä sattumasta riippuvana; sillä vähäisenkin ajatuksen täytyy osoittaa, että on olemassa täydellinen vastaavaisuus maan oman liikunnon (joka antaa ajanmitan) ja kellonviisarin liikkeen välillä, joka, vaikka kahta vertaa nopeampi maan liikettä, on juuri siitä johdettu. Sillä on vaikea ajatella, miten meidän nykyaikaiset koneelliset ajanmittaajamme olisivat voineet syntyä, jos ei maa oman pyörimisensä kautta olisi antanut vihiä sekä niiden välttämättömyydestä että rakenteesta. Sentähden nähdään, että kiertävän viisarin vertauskuva, joka näyttää ajan kulkua, näennäisesti tuntuu mielivaltaiselta, mutta tarkemmin ajateltaessa huomataan sen suorastaan johtuvan todellisesta luonnon tapahtumasta. Samaten on raha arvon vertauskuva, ja sen hyöty (vielä enemmän, pelkkä sen olemassaolo) vertauskuvana riippuu siitä sisällisestä voimasta, jolla se tuottaa tuon arvon. Sillä jos sen arvo pienenisi, sen leima häviäisi, tai se hallitus, joka oli sen takauksena, sortuisi, ei se enää olisi käypänä rahana, vaan tulisi siitä pelkkä pelimarkka, kuollut muoto — kaikkea elähyttävää ajatusta vailla.
Ne planeettavertauskuvat, joita astrologiassa käytetään, ovat niinikään varmojen valtojen ja voimien merkkiä — niin sanoaksemme ihmiskunnan aktiivisten ja passiivisten, varojen ja velkojen merkkiä, ainakin yhtä todellisia ja yhtä peloittavia kuin ne Smk. p., joiden alttarin edessä me joka päivä kumarramme. Ja niiden arvon voi myös oppia, samaten kuin rahan helinän, käytännöllisen kokemuksen kautta tekemällä jatkuvia kokeita. Siten edustaa esim. aurinko henkeä tai elämää, fyysillistä, mentaalista ja henkistä, jota vastoin kuu kuvaa ainetta tai muotoa, samaten fyysillistä, mentaalista tai henkistä. Nämä tekijät esittävät kuvannollisesti puhuen ihmiskunnan kulta- ja hopeakulkua (yhdenmukaisuus on taas tarkempi kuin luulisi); toiset planeetat ja niiden asemat eläinradassa osoittavat n.s. metalliseoksen prosenttipitoisuuden jokaisessa rahassa, sellaisena kuin ne lasketaan luonnon suuresta rahapajasta, sekä valtiota, jossa se on käypänä rahana — hengen, ajatuksen tai aineen valtakuntaa — ja jonka merkit ovat siihen selvästi leimatut niiden nähtäviksi, joilla silmät on.
Minkälainen raha minä olen, ja missä näistä kolmesta valtakunnasta olen oikeastaan käypä?
Tähän kysymykseen voi vastata ainoastaan persoonallisen tutkimuksen ja tarkastuksen avulla, sillä tässä eivät auta toisten ajatukset. Kaikkien meidän täytyy itse opetella kävelemään ja uimaan; sama on asian laita mitä tulee ajattelemiseen. Apua voidaan antaa, mutta ainoastaan osoittamaan tutkimustapoja. Voidaan opettaa ainoastaan astrologian aakkoset — eläinrata merkkineen ja planeetat liikkeineen. Ajatuksen, varsinaisen merkityksen täytyy jokaisen löytää omasta sielustaan, juuri niinkuin maalari koettaa saada selville jokaisen värivivahduksen merkityksen auringon laskiessa, tai samaten kuin soittaja miettii sitä sävelmää, minkä hän on unessa kuullut. Jos tämä totuus olisi uskonoppi ja me sen pappia, olisimme nopeat "todisteluihin" ja liiaksi innokkaat "käännyttämään". Mutta nyt se on tiede, ja sellaisena sen kanssa täytyy taistella; sillä luonto piiloittaa saiturin tavoin kalleimmat aarteensa syvimmälle.
XII LUKU.
Luonteen suhde kohtaloon.
"Luonne on kohtalo", on sanottu niin monta kertaa, että sitä on ruvettu pitämään loruna. Mutta se seikka, että se pidetään loruna ei suinkaan vaikuta asiaan, sillä jokainen suuri totuus pysyy loruna sille, joka sen arvoa ei käsitetä.