Ja kuitenkin ovat nämä kaksi todellisuudessa yksi. Sillä meridiaani etenee keskimäärin asteen päivässä: ja tämä on "päivä vuodesta" -skaalan mukaan sama kuin aste vuodessa. Nyt on se prinsiippi, jonka mukaan lasketaan päivä vuodesta, perustettu niille yleisille vastaavaisuuksille luonnossa, jossa pienempi kuvastaa suuremman, ja pienempi näyttää niin sanoaksemme projisioituvan suuremmalle. Vuorokausi on ympyrä, pyörä ja semmoisena se on osa vuodesta, joka on toinen ympyrä, ajanjakso tai pyörä. Tämä on prinsiippi, jonka helposti saattaa ymmärtää ja erilailla sovelluttaa käytännössä; toinen asia on, myönnetäänkö vai kielletäänkö sen käytännöllinen sovellutus jokapäiväisessä elämässä. Toiselta puolen ei näytä sillä tavaksi tulleella metoodilla, joka mittaa elämän kulun meridiaanin asteitten avulla, olevan mitään järjellistä perustaakaan näyttää se pelkältä "taikauskolta", jota sokeasti seurattiin, koska sen oli ottanut käytäntöön joku suuri ajattelija, jolla oli prinsiippi hallussaan ja sovitti sen tällä tavalla tehtäväinsä mukaan, mutta jonka jälkeläiset matkivat ainoastaan metoodia ymmärtämättä sen sisältöä.
Ja sellainen menettely — esiintyköön lakitieteessä, lääketieteessä, ennustuksessa tai astrologiassa on lopulta juuri taikauskon itse olemus.
X LUKU.
Planeettavertauskuvat, niiden sukuperä ja arvo.
Historiallisen tutkimuksen ei ole vielä onnistunut todistaa, että planeettavertauskuvat olisivat tähän asti kuluneella ajalla varsinaisesti muuttuneet.
Jos tämä tosiseikka oikein arvattaisiin, huomattaisiin sen olevan äärettömän suuresta merkityksestä. Sillä me näemme, että muodot kuolevat, tavat vanhentuvat, kansakunnat häviävät ja sivistykset loppuvat, ainoastaan Elämä elää edelleen.
Erehdys kuolee hitaasti, mutta lopulta se kuitenkin menehtyy; Totuus on Fenix-linnun lailla kohoava tuhastakin.
Tästä päätämme, että Elämällä ja Totuudella on yksi ominaisuus yhteinen: ne pysyvät. Niin että saatavissa olevien tosiseikkojen hiukankin huolellinen tutkiminen saa meidät aivan toisiin johtopäätöksiin kuin arvostelevan tutkimuksen puutteessa — nimittäin että nämä vertauskuvat olisivat mielivaltaisesti valitut pelkistä mukavuussyistä ja että ne siitä lähtien toistetaan samasta syystä.
Miksi olisi näitten vertauskuvien kohtalo ollut, onnellisempi kuin kielen, jos tämä todella pitäisi paikkansa? Miksi ne olisivat pelastuneet sen julman lain hävityksestä, joka romaanisten kielten pater-sanasta on tehnyt saksalaisen Vater?
Miksi?