Souda taidoin elon merta!
Elämämme kulku on kuin veneen veessä viilletystä. Muru, muista: eipä paljon siinä siedä erehdystä.
Mielen maltti, miehen kunto joka hetkin tiellä elon, ettei syytä sydämellä painua ois alle pelon!
Ettei elon pursi kaadu eikä vaivu aallon alle, ei myös sydäntuskaa tuota kaunoiselle kaitsijalle.
Veikeät kun viettelykset milloin kohtaat, muista, Muru: "Pysyn poissa, niin ei äidin sydänjuurta särje suru!"
Satujen mailla.
Kilkatellen, kalkatellen soivat karjan kellot, heiluu heinät helpehiset, tähkii toukopellot.
Vaaran vartta varvastellen käyvät kera karjan savileivän leipojat ja maiskuttajat marjan.
Siinä Sirkat, Lillit, Liinat, Mikot, Maurit, Matit, isän, äidin äkäpussit sekä marakatit.
Äkäpussit? Älä sano, vaanpa "tuulihatut" — Tuuli heille helkyttävi metsän sorjat sadut.