Mitäs tuosta! Työ toi iloa: Karja saapi talvirehuaan. Monta tuhatt' oli kiloa, kyllä "helunat" käy herumaan!
Marjamatkat vasta mainiot! Ahot paistoi puolaa, mansikkaa, soilla vatut, lakat, karpalot; muistotkin jo veden suuhun saa.
Kesä kului, ehti elokuu, ajatukset alkoi kangertaa: Pian tuolla lehdot kellastuu, käsiin kouluunlähdön hetki saa.
Mutta vielä! Viljat leikattiin, puitiin uutisriihet tuoksuvat… Kera mummon kerran veikattiin, ken sais omenoista useimmat.
Minä mies, — no puuhun kiipesin, sieltä poimin, minkä ehdin vain. Mummo huusi nauruin makehin: "Ootpa orava mun rinnallain!"
Viime työnä vielä perunat kaivettiin ja pantiin kuoppahan. Siitä sitten kohta alkoivat eron hetket hellän mummolan…
Sirkan laulut loppumatta soi, kultavöissä lehdot kulisi… Itkin salaa: kunpa, kunpa, oi, ensi kesä pian tulisi!
Pääsisin taas tänne mummolaan tositouhuun, leikin laskuhun — Mummon muisto sydänsopukkaan jätti jäljen: kalliin kaipuhun.
Erosimme mitä hellimmin, lupasimme usein kirjoittaa. Mummo itki, itkin minäkin antaissani lähtösuudelmaa.
Vielä ahtoi taskut täytehen mummo monenlaista makeaa. Kun nyt hyvyyttänsä muistelen, kaihon kyynel silmään kirpoaa.