Kiitelevät siellä laulellen lapset, liukuvat luistimilla kylän kassapäiset, raikuu naurut ja kalisee kartut, vaarain rintehet äänihin vastaa.
Sanopas, mikä on ihaninta syksyllä, kuutamon välke vai tähtien palo, taikkapa kirjavat kotoiset koivut, tai niiden keskelle jäätynyt lampi?
Isän kotona syksyilloin.
Niin kullankaunista kaikki on isän kotona syksyilloin! Saa sadut kauniitkin lentohon ja lysti lasten on silloin…
Kas, liesi roihuvi rattoinen, äiti äärellä velliä keittää ja lamppu katossa riemuiten joka soppeen valoa heittää.
On verkko isällä edessään, väliin lastensa lukua johtaa… Lyö luku pyörälle pienen pään, kun mont' on vaikeaa kohtaa.
Soi suihke kartan ja sukkulan; näet naisilla hommansa ovat. On väki saatava sarkahan kun tulee pakkaset kovat!
Mut peräpenkillä kyyrysin kuka istuvi ilona muille? Hän jakaa hopeat, kullatkin sinisilmille, supukkasuille.
Sä tunnet satujen kertojan hyvän mummosen, hopeahapsen — Jo hälle ilolla annathan sydänlaulut ja kiitokset lapsen?
Syksyn satumailla.