Nyt on Jalo ollut meillä jo kolmatta viikkoa. Se osaa syödä leipää, maitoa, lihaa ja sokeria. Se osaa jo antaa kättä ja sanoa ison sanan. Se on kasvanut aikatavalla. Eljas ei enää jaksa pitää sitä sylissään. Kun joku meistä pojista juoksee, niin juoksee Jalo jälestä ja tarttuu takaa kinttuihin. Talon kissan kanssa on Jalo hyvä ystävä. Kissa antaa sen syödä omasta kupistaan. Kissa on jo vanha.
Meillä on eräs hyvä täti Helsingissä. Nyt olemme pyytäneet häntä tänne maalle tulemaan, mutta kirjeessä emme sanoneet mitään Jalosta. Mitähän täti mahtanee siitä sanoa? Kyllä se varmaankin siitä paljo pitää.
Leena oli eräänä päivänä nähnyt käärmeen metsässä. Isä lähti heti keppi kädessä metsään sitä etsimään ja kulki siellä kauan, hakien sitä, mutta se oli mennyt piiloon. Kunhan meidän serkkumme Kaarlo tulee tänne, menemme me sitä vielä etsimään. Silloin saa Kaarlo tappaa sen. Kaarlo on jo niin suuri poika ja seitsemännellä luokalla meidän koulussamme.
Viljo on saanut jo kolme kertaa ratsastaa Ruskolla, sillä renki Pekka pitää niin paljo Viljosta ja kutsuu häntä aina luokseen. Mutta minä olen ollut Verkko-Matin luona nuottakodassa ja käynyt monta kertaa hänen kanssaan käistelemässä. Eräänä päivänä toin minä äidille kaksi haukea. Minä olen saanut Matilta pienen verkon aivan omakseni. Minä käistelen sillä itsekseni rannikoilla. Täällä on aivan hiekkaiset rannat ja syvemmällä on paljo ulpukoita. Niitä minä olen monta kertaa tuonut äidille.
Eräänä sadepäivänä opetti Matti minua verkkoa kutomaan. Se on hirveän hauskaa työtä. Aina kun sataa, istun minä tuvassa kutomassa verkkoa Matin vieressä. Minä olen saanut Matilta kävyn ja kalvosimen aivan omakseni.
Kaksi kertaa olemme kaikki olleet heinäniityllä. Isä, äiti ja Leena haravoivat ja me pojat kannoimme kuivia heiniä latoon. Isäntä oli sanonut isälle, että meistä oli oikein paljo hyötyä. Seuraavana päivänä lähetti emäntä meille lahjaksi ison lautasellisen voita. Siitä valmistettiin illalliseksi munavoita. Ja meillä oli kaikilla hyvin hauskaa silloin, sillä silloin olimme kaikki jotain ansainneet.
(NELJÄS KIRJE)
Nyt minun täytyy kertoa Tuulikin lukijoille yhdestä kummallisesta tapauksesta. Eräänä aamuna kun Eljas, Viljo ja minä olimme pellon takana metsässä hakemassa äidille kukkia, kaatui Eljas yhden pienen koivun juurelle sammalmättääseen. Hän rupesi itkemään ja minä juoksin hänen luoksensa. Kun puistelin hänen vaatteitansa sammalista, niin kuulin kummallisen äänen. Jokin piipitti kimakasti aivan minun jalkojeni juuressa.
Rupesin katselemaan, mikä se mahtoi olla. Silloin näin pienen linnun pesän ja siellä pikkusia poikasia. Eljas herkesi heti itkemästä ja Viljo juoksi katsomaan, mitä me olimme löytäneet.
Siinä oli viisi poikasta, mutta kaksi niistä oli kuollut, sillä Eljas oli kaatunut juuri pesän päälle. Elävät pojat huusivat hädissään ja koettivat räpytellä siipiään, joissa ei vielä ollut höyheniä.