Ei tarvinnut olla viittä minuuttia herra Chèben seurassa, ennenkuin hän jo sanoi luottoisalla äänellä:
"Tunnettehan onnettomuuden, joka tapahtui Orleans'in herttualle?…"
Ja taputtaen kämmenellään hapsitonta pääkalloaan, jatkoi hän:
"Sama tapahtui minullekin nuoruudessani."
Tuon kuuluisan kaatumuksen jälkeen pyörrytti häntä kaikenlainen istuva toimi ja hän näki olevansa katalasti tuomittu kauppaan seisoallaan. Niinpä oli hän vuoroon ollut asiamiehenä viini-, kirja-, tryffeli-, kello- ja monessa muussa kaupassa. Kovaksi onneksi kyllästytti häntä hyvin pian kaikki ja hän ei pitänyt koskaan asemaansa riittävänä entiselle kauppamiehelle. Sillä tavoin, katsomalla kaikkea tointa arvoansa alemmaksi, oli hän vähitellen käynyt vanhaksi ja kykenemättömäksi, oikeaksi tyhjäntoimittajaksi, vetelehtijäksi.
Paljo on soimattu taiteilijoita heidän eriskummallisuuksistaan, luonnon oikuistaan, tuosta tavan omaisen kauhusta, joka heittää heidät syrjäpoluille, mutta kukapa taitaa koskaan luetella kaikkia naurettavia mielijohteita ja hulluja eksentrillisyyksiä, joilla joutilas porvari tahtoo täyttää tyhjää elämätään? Niinpä piti herra Chèbe erityisenä lakina kaikenlaiset matkat ja kävelyt. Koko ajan, kun Sebastoopolin bulevardia rakennettiin, kävi hän kaksi kertaa päivässä katsomassa, tokko se muka "edistyi."
Ei kukaan tuntenut paremmin kuin hän maineessa olevia erityistavara-kauppoja; ja hyvin usein, kun rouva Chèbe, itse toimeliaasti korjatessaan talon liina-vaatteita, tuskaantui näkemään miehensä joutilaana katsoa töllistelevän ikkunasta, pääsi hän hänestä erilleen sanomalla: "Etköhän… tuota… kävisi tuosta, tiedäthän, kadun kulmasta, jossa hyviä leivoksia myödään, niitä jälki-ruo'aksi päivälliseksi"…
Ja mies lähti, käveli bulevaardia pitkin, poikkesi puoteihin, odotteli omnibusta ja vietti siten puolen päivää ulkona kahden kappaleen, kolmen sou'n maksavan leivoksen tähden, joita hän juhlallisesti kantoi kotia, pyyhkien otsaansa.
Etenkin ihaeli herra Chèbe kesää, pyhäpäiviä, pitkiä kävelyjä Clamart'issa tai Romainville'ssa ja juhlia, joissa oli paljo kansaa ja hälinää. Hän oli kanssa niitä, jotka kokonaista viikkoa ennen Elokuun 15 päivää kävivät tarkastamassa valmistuksia juhla-valaistukseen. Eikä hänen vaimonsa ollut siitä pahoillaan ollenkaan. Ainakaan ei silloin ollut hänen tuolinsa ympärillä päivät pitkään vetelehtimässä tuo i'änikuinen ähkijä jättiläistuumineen ja yrityksineen, jotka harkitessa, edeltäkäsin jo raukesivat tyhjään, sekä muistoineen menneestä ajasta että raivossa siitä, ett'ei hän voinut ansaita rahaa.
Eikä hänkään, vaimo-raukka, sitä ansainnut, mutta hän osasi sitä niin hyvin tallettaa ja hänen ihmeellinen säästeliäisyytensä täydensi sillä tavoin kaikki, ett'ei kurjuus, tuon kovan puutteen naapuri, ollut koskaan päässyt noihin kolmeen aina siistiin huoneesen hävittämään huolellisesti korjattuja kapineita, vanhoja, verhonsa alle kätkettyjä huonekaluja.