Hän hyökkäsi ulos pieniä portaita myöten; ja, uskollisena sanalleen, jäi Claire kahden kesken Planuksen kanssa kovana ja epätietoisena hetkenä, jommoiset hetket tuntuvat vielä pitemmiltä kaikenlaisten arvostelujen tähden, jotka silloin mielessä pyörivät.
Muutaman hetken kuluttua, kuului nopeita askeleita, vaatteen kahina täytti kapeat ja pimeät portaat. Sidonie näkyi ensiksi, tanssijaispu'ussa, muhkeana ja niin vaaleana, että kaikkialla hänen ulealla ihollaan tuikkivat hohtokivet näkyivät enemmän eläviltä kuin hän, kylvettyinä kylmälle marmori patsaalle. Hengästyminen tanssista, vapiseminen mielen liikutuksesta ja pikaisesta juoksusta pudistivat koko hänen ruumistaan, ja hänen keveät nauhansa, sepaluksensa, kukkansa, uhkea pukineensa surkastuivat hänen ympärillään traagillisesti Risler seurasi häntä, kantaen lippaita, arkkusia, papereita. Tultuaan kotiinsa oli hän hyökännyt vaimonsa kirjoituspöydän kimppuun, oli ottanut kaikki, mitä siellä oli kallisarvoista, jalokivet, korkopaperit, Asnières'in huvilan kauppakirjan; sitte, huoneen kynnykseltä, kutsui hän hänet tanssijaisista kovalla äänellä:
— Rouva Risler!…
Tämä oli juossut hänen luo hyvin sukkelaan, ilman että tuo äkkinäinen kohtaus ollenkaan oli häirinnyt vieraita, jotka silloin olivat iloisimmillaan. Nähdessään miehensä seisovan hänen kirjoituspöytänsä edessä, jonka laatikot olivat auki, murretut, ylös alaisin lattialla tuhansine kaluineen päivineen, joita ne sisälsivät, käsitti hän, että jotakin hirveätä oli tapahtunut.
— Tulkaa pian, sanoi Risler, minä tiedän kaikki.
Hän tekeytyi viattomaksi ja kopeaksi; mutta Risler tarttui hänen käsivarteensa niin tuimasti, että Franssin sanat muistuivat hänen mieleensä: "Hän siitä kuolee ehkä, mutta teidät hän tappaa ensin…" Koska hän pelkäsi kuolemata, antoi hän viedä itsensä ilman vastarintaa, eikä hänellä ollut rohkeutta valehdellakaan.
— Minne me menemme? kysyi hän matalalla äänellä.
Risler ei vastannut, mitään. Sidoniella ei ollut aikaa muuta, kuin heittää paljaille hartioilleen, itsestään huolta pitävä kun hän aina oli, keveän tyllihuivin; ja Risler veti, tai pikemmin survasi hänet rahaston portaille, joita hän astui samalla kuin Sidonie, aivan hänen kintereissään, peläten saaliinsa karkaavan häneltä.
— Kas tässä, sanoi hän sisään tullessaan…
Me olemme varastaneet, me annamme takaisin…