— Ette, Risler hyvä… Ette te…
— Vaimoni, eikö niin? Oi, se on hirmuista… Vai siten olen siis maksanut teille kiitollisuudenvelkani… Mutta, te, rouva Chorche, te ette ole toki voinut uskoa minua osalliseksi tuohon häväistykseen?…
— En, ystäväni, en, rauhoittukaa… Minä tiedän teidän olevan rehellisimmän miehen maan päällä.
Risler katseli häntä hetkisen, värisevin huulin, kädet ristissä, sillä tuon suoran luonteen kaikessa mielen ilmaisemisessa oli jotakin lapsellista.
— Oi, rouva Chorche, rouva Chorche… jupisi hän… Kun ajattelen minun saattaneen teidät perikatoon…
Tuossa kovassa iskussa, joka koski häneen ja erittäinkin oli sattunut hänen sydämeensä, joka oli täynnä rakkautta Sidonieta kohtaan, oli hänen mielestään, pää asia Fromontin huoneen raha-asiain perikato, jonka syy oli hänen sokeutensa vaimoaan kohtaan. Yht'äkkiä nousi hän sukkelaan ylös.
— Siis, sanoi hän, elkäämme heltykö… Tilimme ovat suoritettavat…
Rouva Fromont pelästyi.
— Risler, Risler… minne menette?
Hän luuli Rislerin aikovan mennä Georgesin luo. Risler sen käsitti ja hymyili halveksivan ylpeästi: — Olkaa huoleti, rouva… Herra Georges saapi maata rauhassa… Minulla on muuta kiireempää tehtävää kuin kostaa aviomiehen kunniaani. Odottakaa minua täällä… minä tulen takaisin.