— Kertokaa minun jälkeeni sanasta sanaan, mitä minä sanon "Rouva…"
Sidonie, puolikuolleena pelosta, kertoi hiljaa: "Rouva…"
— Koko elämä nöyryyttä, alamaisuutta…
— Koko elämä nöyryyt… Vaan en, min'en voi… sanoi hän nousten ylös petoeläimen vauhdilla, ja irtaantuen Rislerin puristuksesta, juoksi hän ulos tuosta avonaisesta ovesta, joka kiusasi, häntä tämän hirveän kohtauksen alusta, houkutteli häntä yön pimeään ja pa'on vapauteen, juoksi lumituiskuun ja tuuleen, joka pieksi hänen alastomia hartioitaan.
— Ottakaa kiinni, ottakaa kiinni hänet… Risler, Planus, minä pyydän, rukoilen, elkää antako hänen niin ikään mennä…
Planus astui askeleen ovelle päin.
Risler pidätti hänen.
— Minä kiellän sinua hievahtamasta paikaltasi… Pyydän teiltä anteeksi, rouva, mutta meillä on paljoa tärkeimpiä asioita käyteltävinä, kuin tämä. Nyt ei ole enää puhe rouva Risleristä… Meidän on pelastettava Fromontin huoneen kunnia, ainoa, joka on vaarassa, ainoa, joka minulla on huolena tällä hetkellä… Siis, Planus, kassallesi ja tehdään laskut.
Sigismund ojensi hänelle kätensä.
— Sinä olet kelpo mies, Risler. Suo minulle anteeksi, että sinua epäilin.