— Vaan ettekö pelkää itseänne?… Ihmisvoimilla on rajansa… Ehkä nähdessänne sen, joka teille on niin paljo pahaa tehnyt…
Risler tarttui hänen käsiinsä, katseli häntä silmien pohjaan vakavalla ihmettelemisellä:
— Rakas olento, joka vaan puhuu pahasta, mikä minulle on tehty… Ette siis tiedä, että minä vihaan häntä yhtä paljo petoksestaan teitä kohtaan… Vaan semmoista ei minulla ole olemassakaan tällä hetkellä. Tässä on ainoastaan kaupanharjoittaja, joka tahtoo keskustella osakkaansa kanssa huoneen hyvästä. Tulkoon hän pelkäämättä, ja jos varotte jotakin pikaistumista minun puolestani, niin jääkäät meidän kanssamme. Minun ei tarvitse muuta, kuin nähdä entisen isäntäni tyttären muistaakseni sanani ja velvollisuuteni.
— Minä uskon teitä, ystäväni, sanoi Claire, ja hän meni hakemaan miestään.
Yhtymyksen ensimmäinen hetki oli kauhea. Georges oli kalpea, liikutettu, nöyrtynyt. Hän olisi sata kertaa ennemmin tahtonut seisoa tuon miehen pistoolin edessä, kahdellakymmenellä askeleella, odottaen tulta, kuin tulla hänen eteensä rankaisemattomana rikoksellisena ja olla pakotettu sovittamaan tunteensa porvarilliseen tyynyyteen puhellessa kauppaeduista ja asioista.
Risler ei ollut häneen katsovinaan ja jatkoi kävelemistään pitkin askelin, puhellen:
—… Huoneellamme on kestettävänä hirveä taite… Olemme välttäneet vaaran tänään; vaan se ei ollut ainoa maksettava… Tuo kirottu keksintö on minut kauan vieroittanut asioista. Onneksi olen nyt vapaa ja voin käydä niihin käsiksi. Teidän myös on tekeminen samoin. Työ- ja virka-miehet ovat hiukan isäntien esimerkkiä. Ääretöintä huolimattomuutta ja leväperäisyyttä kaikkialla. Tänä aamuna, ensimmäisen kerran kokonaiseen vuoteen, ruvettiin työhön oikealla ajalla. Luotan siihen, että te panette kuntoon kaiken tämän. Minä taas ryhdyn piirustuksiini. Kuvamme ovat vanhettuneet. Uusia tarvitaan uusia koneita varten. Minä toivon paljo painimestani. Kokeet ovat onnistuneet paremmin, kuin luulinkaan. Sillä varmaan voimme korottaa kauppaamme. En ole puhunut teille siitä ennen, sillä tahdoin kummastuttaa teitä; mutta nyt ei ole enää mitään kummastuksia toisillemme tehtävänä. Eikö niin, Georges?
Hänen äänessään oli niin pistelevän ironian osoite, että Claire vapisi, peläten puhkeamista; mutta hän jatkoi samaan tapaan:
— Niin, luulenpa voivani vakuuttaa, että Rislerin painin puolen vuoden kuluttua on tuottava oivallisia tuloksia. Mutta puoli vuotta on oleva kova aika. Meidän on supistaminen vaatimuksemme, vähentäminen menoamme, säästäminen, minkä vaan voimme. Meillä on ollut viisi piirustajaa, nyt on oleva vaan kaksi. Minä otan asiakseni, panemalla yötä lisäksi, että muiden poissaolo unohdetaan. Muutoin, tästä kuukaudesta lähtien luovun osastani yhtiössä. Minä nostan vast'edes palkkani työnjohtajana, kuin ennen, eikä muuta mitään.
Fromont nuorempi aikoi sanoa jotakin, vaan hänen vaimonsa pidätti hänen, ja Risler vanhempi jatkoi: