Suuria uutisia todellakin.
Georges Fromont oli vast'ikään käynyt hänelle ilmoittamassa, että hän, yhtäpitävästi, setänsä viimeisen tahdon kanssa, aikoo naida Claire serkkunsa, ja koska hän suorastaan ei voinut yksin tehdasta johtaa, oli päättänyt ottaa hänet osakkaaksi ja antaa liikenteelle toiminimen: Fromont nuorempi ja Risler vanhempi.
Mitäs te teitte, pikku Chèbe, pitääksenne kylmäverisyyttänne, kuultuanne, tehtaan teiltä hukkaan menevän ja toisen naisen anastavan paikkanne? Kamala ilta!… Rouva Chèbe parsiskeli pöydän ääressä, herra Chèbe kuivasi valkean edessä pitkällä matkustuksella sateesta kastuneita vaatteitaan. Oi, kurjaa kotia, täynnä murhetta ja ikävää! Huonosti valaisi lamppu. Pikainen ateria oli jättänyt suojaan hajun köyhien keitoksista. Ja tuota Risleriä, joka riemun hurmoksissa jutteli, intoili ja teki suunnitelmiaan!
Kaikki nuo asiat ahdistivat sydäntänne, tekivät petoksen mielestänne vieläkin kauheammaksi, verrattuna rikkauksiin, jotka pakenivat kurotettuja käsiänne, ja katalaan keskulaisuuteen, jossa olitte tuomittu elämään…
Siitä hän oli kovasti ja kauan sairaana.
Vuoteessaan ollen, kun ikkunat varjostimien takana tärisivät, luuli tuo onnetoin aina, että Georgesin häävaunut kulkivat alahalla kadulla; ja siitä hän sai hermosetiä, äänettömiä, selittämättömiä kuin vihankuume, joka häntä riudutti.
Vihdoin sai aika, nuoruus, ja hänen äitinsä sekä erittäinkin Désiréen huolet, joka nyt tiesi mikä uhraus hänelle oli tehty, taudista voiton. Mutta kauvan oli Sidonie hyvin heikko, kuolettavan surun ja itkun halun vaivuttamana, joka hermotaudin tavoin häntä pudisteli.
Milloin sanoi hän tahtovansa matkustaa ja jättää Parisi, milloin taas piti hänen päästä luostariin. Hänen omaisensa olivat hänestä kovin murheissaan, etsittiin syytä tuohon eriskummalliseen tilaan, joka oli vielä huolettavampi, kuin tauti, — kun hän yht'äkkiä tunnusti äidilleen murheittensa salaisuuden.
Hän rakasti näet Risler vanhempaa… Hän ei ollut muka koskaan uskaltanut sanoa sitä, mutta häntä hän rakasti, eikä Franssia.
Tuo uutinen hämmästytti kaikkia, Risleriä enemmän kuin muita; mutta pikku Chèbe oli niin kepo, katseli häntä niin suloisilla silmillä, että tuo kunnon mies rakastui häneen oitis, kuin hullu. Ehkäpä myös, hänen sitä arvaamatta, tuo rakkaus oli ollut hänen sydämensä pohjalla jo kauvankin aikaa…