— Ensin suunnitelma, sanoi hän, tahtomatta heti käydä numerokysymyksen kimppuun, ja, pänsneet nenällä, alkoi hän pontevasti, kun näyttämöllä aina: "Kun puolueettomasti katsellaan sitä rappiotilaa, johon näytelmätaide on vaipunut Ranskassa, kun mitataan matka, joka erottaa Molièren teaatterin…" Niinikään oli useimpia sivuja. Risler kuunteli, imien piippuaan, tohtimatta hiiskahtaa, sillä lukija katseli tuon tuostakin häneen pänsneensä yli nähdäkseen lauseidensa vaikutuksen. Pahaksi onneksi, keskellä suunnitelman parasta paikkaa, suljettiin kahvila. Valkea sammutettiin, piti mennä pois… Ja kulunkiarviot?… Sovittiin, että hän lukisi ne tiellä. Seisatuttiin joka kaasuliekin luona. Näyttelijä lasketteli numeroitaan… Niin paljo salia varten, niin paljo valaistukseksi, niin paljo köyhien eduksi, niin paljo näyttelijöille… Tuossa näyttelijäkysymyksessä hän pysytteli:
— Hyvä puoli asiassa on se, sanoi hän, ett'ei tarvita maksaa ensimäistä roolia… Ensimmäinen roolimme on Bibi… (Puhuessaan itsestään, kutsui Delobelle itseään kernaasti Bibiksi) Ensimmäinen rooli maksaa kaksikymmentä tuhatta francia… kun ei sitä tarvitse maksaa, niin on sama kuin ottaa ja panee 20 tuhatta francia lakkariin. Eikö niin, vai?
Risler ei vastannut mitään. Hän näytti vastenmieliseltä,
silmät harhailivat, kuin sen, jonka ajatukset ovat toisaalla.
Luettuaan kulunkiarviot, esitti Delobelle, joka kauhistuen näki
Vieilles-Haudriettes käännöksen lähestyvän, kysymyksen suoraan.
Tahtoiko hän päättää asian, tahtoiko vai ei?
— No siis!… en, sanoi Risler sankarimaisesti, rohkaistuna erittäinkin tehtaan läheisyydestä ja ajatellessaan, että asia koski hänen talonsa onnea. Delobelle ällistyi. Hän luuli asian olevan tekeillä, ja aivan liikutettuna, paperit kädessä, katseli hän toista pyöreillä silmillään.
— En, kertoi Risler… Min'en voi tehdä sitä, mitä pyydätte… näette miksi en.
Harvaan ja kankeasti, kuin tavallisesti, selitti kelpo mies, ett'ei hän ollut rikas. Vaikka hän oli mahtavan kauppahuoneen osakas, ei hänellä ollut rahaa käytettävänä. Georges ja hän nostavat joka kuukausi määrätyn summan kassasta; sitte, vuoden lopulla tiliä tehdessä, jakavat he voiton. Talon perustaminen oli hänelle maksanut paljo: kaikki säästönsä. Vielä oli neljä kuukautta tilintekoon. Mistä ottaisi hän 30,000 francia oitis teaatterin ostoon? Ja sitte lopuksi voisi asia käydä huonosti.
— Mahdotointa… Bibihän on elävä siellä! Niin puhuessaan suoristi Bibi rukka vartaloaan; mutta Risler oli päättänyt, ja Bibin kaikki keskustelut murtuivat aina samoja kieltoja vastaan: "Myöhemmin, kahden vuoden, kolmen vuoden perästä, saattaa olla…"
Näyttelijä taisteli kauan, puolustaen aluettaan askel askeleelta. Hän esitti uusien kulunkiarvioiden tekemistä. Voisi saada asia helpommalla… "Se on aina liian kallista minulle, keskeytti Risler… Nimeni ei ole minun. Se on osana toiminimessä. Minulla ei ole oikeutta sitä käyttää. Minä kun joutuisin vararikkoon!" Hänen äänensä värisi, lausuessaan tuon sanan: vararikko.
— Mutta kun kaikki käy minun nimelläni, sanoi Delobelle, jossa ei ollut ennakkoluuloa. Hän koetti kaikkia, otti avuksi taiteen pyhän asian, jopa ryhtyi puhumaan pikku näyttelijättärien viehättävistä silmäyksistä… Risler päästi suuren naurun:
— Olkaahan, olkaahan, ilveilijä… Mitä tuossa mulle juttelette… Te unhotatte, että olemme naineita miehiä molemmat, vieläpä ett'on hyvin myöhä ja vaimomme varmaan jo odottavat meitä… Elkää panko pahaksi, ettehän?… Eihän se ole kielto, ymmärättehän hyvin sen… Tuota! tulkaa tilin jälkeen. Sitte siitä tuumitaan… Kas, Akilles ukko tuossa jo sammuttaa kaasun… Lähden sisään. Hyvästi.