— Kuolemaaaaa! keskeytti osoitteellinen rouva Dobson, voipuvasti painaen pianon mustaa kosketinta; ja hän kuolehtui todellakin, loi vaaleat silmänsä kattoon ja heitti päänsä huimasti taaksepäin. Niin pitkälle ei Sidonie koskaan tullut. Hänen ilkkuisat silmänsä ja elämää uhkuvat huulensa eivät olleet luodut eolilaisen harpun hellätuntoisuuksia varten. Offenbach'in tahi Hervè'n soinnut, äkkiarvaamattomien säveleiden maustamina, joissa autetaan liikkeelle päännyökkäyksellä tahi lanteen heilauksella, olisivat sopineet hänelle paljoa paremmin; mutta hän ei tohtinut sitä tunnustaa raukeamieliselle opettajattarelleen. Ja, vaikka häntä olikin paljon laulatettu neiti Le Mire'n luona, oli hänen äänensä vielä nuori ja jotenkin sievä.
Ollen seuraa vailla, sai Sidonie vähitellen ystävän itselleen laulun-opettajattarestaan. Hän piti hänen aamiaisella, vei mukanaan ajamaan uusissa vaunuissa ja kaikenlaisille ostoksille. Rouva Dobson'in senttimenttaalinen ja säälivä ääni taivutti hänen salaisuuksien uskomiseen. Hänen alituiset valituksensa näkyivät tahtovan vetää puoleensa muitakin. Sidonie puheli hänelle Georges'ista, heidän lemmestään, lievittäen vikaansa vanhempiensa julmuudella, jotka muka väkisen olivat naittaneet hänen rikkaan ja häntä paljoa vanhemman miehen kanssa. Rouva Dobson oli heti altis heitä auttamaan; ei sillä, että hän olisi ollut luusittava, mutta tuolla pikku vaimolla oli intohimo intohimoon ja taipumus romantillisiin juoniin. Ollen onnetoin perheessään ja naitu hammaslääkärin kanssa, joka häntä löi, oli hänestä kaikki miehet hirviöitä, ja olletikin Risler parka näytti hänestä hirmuiselta itsevaltiaalta, jota hänen vaimollaan oli oikeus vihata ja pettää.
Tämäpä oli toimellinen ja sangen hyödyllinen tuttava. Pari kolme kertaa viikossa toi hän looshin Oopperaan tahi muihin pieniin hyvin menestyviin teaattereihin, jotka yhden vuoden ajan kuluessa panevat koko Parisin liikkeelle. Rislerin silmissä tulivat paikat rouva Dobsonilta; niitä oli hänellä vaikka kuinka paljo kaikissa lauluteaattereissa. Poloinen ei aavistanut, että pienin looshi "ensimmäiseen näytäntöön" oli usein maksanut kymmenen tai viisitoista louis'ia hänen osakkaalleen. Todellakin liian helppoa pettää moista miestä. Hänen tyhjentymätöin herkkäuskoisuutensa otti levollisesti vastaan kaikki valheet, ja sitte ei hän tietänyt mitään tuosta, tekomailmasta, jossa hänen vaimonsa alkoi käydä tunnetuksi. Risler ei häntä seurannut koskaan. Harvoina kertoina, heidän avionsa alussa, jolloin hän oli mukana teaatterissa, oli hän häpeällisesti nukkunut, liian yksinkertainen kun oli huoliakseen yleisöstä ja liian hidasajatuksinen viehättyäkseen näytelmästä. Myöskin oli hän äärettömän kiitollinen rouva Dobsonille, että hän täytti hänen sijansa, Sidonien vieressä. Rouva Dobsonpa teki sen niin mielellään.
Iltaisin, kun vaimonsa lähti, aina muhkeasti puettuna, katseli Risler häntä ihmetellen aavistamatta hintaa, mitä hänen vaatteensa maksoivat, saatikka kuka ne maksoi, ja niitäkään epäilemättä, odotti hän häntä, kotinurkassaan, piirustellen ja onnellisena voidakseen sanoa: "Kyllä maar' hänellä on hauska!"
Alakerroksessa Fromont'in talossa näyteltiin samallaista komediaa, mutta muutetuin roolein. Siellä taas nuori vaimo istui kotoa vartioimassa. Joka ilta, puolen tuntia Sidonien lähdettyä, aukeni suuri portti Fromont'in vaunuille, jotka kiidättivät häntä klubiin. Kauppa vaatii omansa. Korttipöydän ääressä pannaan suuret asiat kynällensä, ja sinne on mentävä ell'ei tahdota kauppahuonetta vähentää. Claire uskoi sen suoraan. Miehensä lähdettyä oli hän hetken suruissaan. Hän olisi niin mielellään pitänyt hänen luonaan tahi lähtenyt ulos käsitysten hänen kanssaan yhdessä huvittelemaan. Mutta nähdessään lapsensa, joka jokelteli lieden ääressä ja telmi pikkuisilla punaisilla jalkasillaan, riisuttuansa, rauhoittui äiti piakkoin. Ja sitte "asiat," tuo kauppiasten valtionperuste auttoi häntä aina altistumaan.
Georges ja Sidonie tapasivat toisensa teaatterissa. Yhdessä ollessaan tunsivat he alussa turhamielisyyden tyytymystä. Heitä katseltiin kovin. Sidonie oli nyt todenperään sievä ja hänen näppärät kasvonsa, jotka tarvitsivat kaikkia kuosin eriskummallisuuksia tehdäkseen todellisen vaikutuksensa, soveltuivat niihin niin hyvin, että ne näkyivät varten vasten hänelle keksityiltä. Hetken kuluttua, he menivät pois, ja rouva Dobson jäi yksin looshiinsa. He olivat vuokranneet pienen asunnon Gabrielin kadun varrella Champs-Elyséesin pyörön luona, — Le Miren työhuoneen tyttöjen haaveksima, — kaksi komeata ja rauhallista suojaa, jossa rikkaiden asuntojen hiljaisuus, ainoastaan vierivien vaunujen häiritsemänä, suloisesti heidän lempeänsä verhosi. Vähitellen rikokseensa totuttuaan, ilmestyi Sidonieen rohkeita mielihaluja. Siitä asti kuin hän oli ollut työssä, oli hänen muistissaan säilynyt tanssijaisten ja kuuluisien ravintoloiden nimet, joihin hänen nyt teki mieli mennä, samoin kuin hän tyytyväisenä näki itselleen auvaistavan selko selälleen suurien ompelijattarien ovet, joista hän i'ässään ennen ei ollut tuntenut muuta kuin kilvet. Tätähän hän etenkin etsi rakkaudessaan nuoruutensa murheiden ja nöyryytyksien korvaukseksi. Ei mikään häntä huvittanut niin paljon kuin, esimerkiksi, tultuaan teaatterista tai yömatkalta Bois'ista, illallinen Café Anglaisissa, ylellisen paheen pauhinassa. Noilla alituisilla matkustuksillaan oppi hän puhe- ja käytöstapansa, rohkeat lauselmansa ja vaatteidensa leikkaukset, jotka toivat vanhan kauppahuoneen porvarilliseen piiriin sen ajan Parisi-Cocotten tarkan ja hurjan kuvauksen.
Tehtaalla alettiin epäillä jotakin. Köyhimmätkin työnaiset tekevät tuota pikaa tiukan pu'usta… Kun rouva Risler lähti ulos kolmen aikaan, katseli häntä viisikymmentä paria karsasta ja kirkasta silmää lymyten kiillotushuoneen ikkunoiden takana, nähden hänen rikollisen omantuntonsa pohjaan komeiden pukineiden läpi.
Vaarin pitämättä siitä, lentää levisivät tuon pienen hurjan kaikki salaisuudet hänen ympärilleen, kuni nauhat, jotka häilyivät hänen paljaalla niskallaan; ja hänen kymmenellä napilla varustettuihin, kultajalkineihinsa hienosti kengitetyt jalkansa kertoelivat hänen käydessään kaikenlaisista salaisista juoksuista, lattiapeitoilla verhotuista portaista, joita ne astui yöllä illalliselle, ja lämpimistä turkiksista, joihin hän kääriytyi vaunujen kiertäessä järveä lyhtyjen pilkoittamassa pimennossa.
Työmiehet nauraa virnuttelivat, keskenään kuiskutellen: "Katsokaapas tuota veikelettä!… Sepä kummallisesti on puettu ulos mennäkseen… Ei hän ainakaan kirkkoon lähteäkseen ole noin itseään koristellut… Ja ajatelkaa sitte, että hän kolme vuotta takaperin kulki joka aamu oppiin sadevaipassaan ja kahden sousin kastanjat taskussa hyppysiään lämmittääkseen… Nyt sitä vaan vaunuissa ajellaan…" Ja talkki-kiven pölyssä, talvet ja kesät yhä punaisten uunien tohinassa, moni köyhä tyttö ajatteli salliman oikkuja, jotka yht'äkkiä muuttavat naisen elämän, ja kävi uneksimaan kaunista hämärää tulevaisuutta, joka ehkä häntäkin odotti, vaikk'ei hän sitä aavistanut.
Kaikki pitivät Rislerin petettynä miehenä.