Joka on elänyt kauppiasten parissa, se vaan tuntee tuon lepopäivän viehätyksen ja juhlallisuuden. Monet köyhät ihmiset, kahlehdittuina epäterveellisiin töihinsä, odottavat tuota siunattua sunnuntaita, kuin raitista, heidän terveydelleen ja elämälleen välttämätöintä tuulahdusta. Sepä hurmoitusta ja pauhaavan ilon tarvetta! Viikon työn rasitus katoaa samalla kun koneiden höyry viheltäen ja tupruten haihtuu ilmoille.
Työmiehet poistuvat aituuksen luota lukien heidän mustissa kourissaan hohtavaa hopeata. Siinä nuristaan ja naristaan vääryydestä; poissa olleista tunneista ja edeltäkäsin saaduista rahoista; ja keskeltä rahan helinää kuuluu Sigismundin levollinen ja armotoin ääni, joka järkähtämättä puolustaa isäntänsä etuja.
Frans tunsi kaikki maksun näytelmät. Äänestä hän erotti valheen ja toden. Hän tiesi kuka anoi enempää perheelleen, maksaakseen leipurille, rohtolaan, tai koulumaksut, kuka juomiseen ja vielä pahempaan. Surulliset, kuihtuneet varjot kulkivat edestakaisin tehtaan portilla, luoden pitkiä katseita pihan perälle, hän tiesi, että kaikki siinä odottivat ja tähystelivät, kuka isää, kuka miestä, viedäkseen heidät pikemmin kotia, muistuttavalla ja kehoittavalla äänellä.
Oi! noita avojalkaisia, lapsukaisia, pikkaraisia, vanhoihin huiveihin kapaloittuja ja likaisia naisia, joiden kyynelten liottamat kasvot olivat yhtä vaaleat, kuin heidän valkoiset päähinensä.
Oi! tuota lymyävää pahetta, joka maleksii maksun ympärillä, hökkeliä, jotka valaistaan mustien katujen perällä ja juomaloiden himmeitä ikkunoita, joiden takana tuhannet viinimyrkyt levittävät valheellisia värejään.
Frans tunsi kaikki nuo kurjuudet; mutta ne eivät olleet koskaan näyttäneet hänestä niin surkeilta, niin sydäntä kouristavilta, kuin tänä iltana.
Maksu oli loppunut, ja Sigismund tuli ulos konttooristaan.
Molemmat ystävät tunsivat toisensa ja syleilivät; ja neljäksi kolmatta tunniksi seisahtuneen tehtaan tyhjien huoneusten hiljaisuudessa selitti rahaston hoitaja Franssille asian laidan. Hän kertoi Sidonien käytöksestä, hurjista tuhlauksista ja talon i'äksi menetetystä maineesta. Risleriläiset, näet, olivat ostaneet huvilan Asnieressa, erään näyttelijättären entisen talon, johon hyvin ylellisesti olivat asuttuneet. Heillä oli hevosia ja vaunuja, loistoisuutta ja elämää! Yli kaiken huoletti kelpo Sigismundia se, ett'ei Fromont nuorempi enää melkein ollenkaan ottanut rahaa kassasta, ja yhtä kaikki kulutti Sidonie enemmän kuin milloinkaan.
— Mulla ei ole luottamusta!… sanoi onnetoin rahaston hoitaja, ravistaen päätään… Mulla ei ole luottamusta.
Sitte jatkoi hän alentaen äänensä: