Hänen väsymyksensä tulee äkkiarvaamattomasta, Sigismundin kauhean kirjeen johdosta tehdystä matkasta. "Häväistys"-sanan kiihdyttämällä oli hän lähtenyt heti paikalla matkalle, odottamatta virkavapauttaan, tulevaisuutensa ja paikkansa uhalla; ja suoraa tietä niissäkään pysähtymättä tuli hän Parisiin. Syytä on olla väsynyt, olletikin kun kiirehtii perille ja koko ajan kärsimättömänä ja huolestuneena epäilyksen, pelon ja alituisen neuvottomuuden vaiheella on kulkenut matkan jo kymmeneen kertaan.
Surullisuutensa on aikaisemmilta ajoilta. Se alkoi silloin, kun se, jota hän rakasti, kielsi naimasta hänen, ja kuitenkin, puolen vuotta myöhemmin, meni hänen veljensä vaimoksi; kaksi kauheata iskua perätysten, ja toinen vielä hirveämpi ensimmäistä. Totta on, että Risler vanhempi, ennenkuin hän nai, oli kirjoittanut veljelleen ja pyytänyt saada lupaa tulla onnelliseksi, ja sen teki hän niin liikuttavilla, niin hellillä sanoilla, että saattamansa iskun julmuus oli siitä hiukan lieventynyt; lopuksi sitte olo vieraalla maalla, työ ja pitkät matkat pääsivät voitolle hänen huolestaan. Pohjalla oli jäljellä ainoastaan syvä alakuloisuus. Joll'ei vaan sentään ja viha tuota naista kohtaan, joka hänen veljeänsä häpäisee, olisi vielä jonkinlaista vanhaa rakkautta?!
Vielä mitä! Frans Risler tahtoo vaan kostaa Rislerien kunnian puolesta. Hän ei ole tullut rakastajana, mutta tuomarina; ja pitäköön Sidonie puoliaan.
Heti suoraan, rautatieltä, oli tuomari mennyt tehtaalle, aikeessa hämmästyttää ja siten odottamattomalla tulollaan saada silmän räpäyksessä kaikki ilmi.
Kovaksi onneksi ei hän tavannut ketäkään.
Ikkuna varjostimet pienessä kartanossa puutarhan perällä olivat olleet kiinni kaksi viikkoa.
Akilles ukko ilmoitti, että naiset asuivat asianomaisissa huviloissaan, jonne molemmat osakkaat matkustivat joka ilta.
Fromont nuorempi oli mennyt makasiineista hyvin varhain; Risler vanhempi oli vast'ikään lähtenyt.
Frans päätti puhutella vanhaa Sigismundia. Mutta oli lauantai, maksu-ilta, ja hänen oli odottaminen, siksi kuin pitkä jono työmiehiä, alkaen Akilleen kopista ja loppuen rahaston hoitajan aituukseen, oli vähitellen rahansa saanut.
Vaikka kärsimättömänä ja hyvin murheissaan, oli tuo kelpo mies, joka lapsuudesta saakka oli elänyt parisilaisten työmiesten joukossa, hyvillä mielin ollessaan noiden vilkkaiden, omituisten tapojen keskellä. Kaikista, sekä rehellisistä että paheellisista kasvoista loisti tyytymys viikon loppumisesta. Näkyi, että heidän pyhänsä alkoi lauantai-iltana kello seitsemän, rahaston hoitajan pikku lampun ääressä.