Oiva vaimo lausui tämä jonkinmoisella ylpeydellä.
Tosiaankin, siitä saakka kuin hänen teaatteri hankkeensa raukesi, ei kuuluisa Delobelle enää syönyt kaupungilla, ei edes niinä iltoinakaan kuin hän kävi rahoja noutamassa. Onnetoin tirehtööri oli syönyt niin monta kertaa velaksi ravintolassaan, ett'ei hän uskaltanut sinne enää palatakaan. Korvaukseksi siitä ei hän lauantaisin koskaan jättänyt tuomatta mukanaan paria, kolmea nälkäistä ja odottamatointa ruokavierasta, vanhoja tovereja, kova-onnisia. Niinikään tuli hän sinäkin iltana kotia, erään Metsin teaatterin traagikon ja Angersin teaatterin koomikon saattaessa, jotka molemmat olivat palvelukseen saatavina.
Koomikko, parta sileäksi ajettuna, ryppyinen ja lamppu partaan tulista näivettynyt, oli vanhan veitikan näköinen; traagikko kävi pieksut jalassa ilman vähääkään näkyvää liina vaatetta. Sisään astuessaan ilmoitti Delobelle mahtipontisesti heidän tulonsa, mutta Frans Rislerin näky keskeytti hänen esittelynsä.
— Frans!… Frans veliseni!… huudahti vanha ilveilijä melodramaatillisella äänellä viuhtoen suonenvedon tapaisesti käsillään, vasta pitkän ja juhlallisen tervehdyksen perästä, esitteli hän päivällisvieraansa toinen toisilleen.
— Herra Robricart, Metzin teaatterista.
— Herra Chandezon, Angers'in teaatterista. — Frans Risler, insinööri.
"Insinööri" sanan lausui Delobelle hyvin pontevasti.
Isänsä ystäväin sisään tultua, meni Désiréen suu nyrpälleen. Olisi ollut niin hauska olla tänään omiensa kesken. Mutta suuri mies huoli siitä viis! Hänellä oli kyllin työtä lakkariaan tyhjentäessään. Ensin veti hän esille mainion piirakkaan; "naisille", sanoi hän, unhottaen, että hän itse piti siitä. Sen jälkeen tuli meriäyriäinen, sitte oiva lihamakkara, sokeritettuja kastanjia ja kirsimarjoja, ensimmäisiä sinä vuonna.
Sill'aikaa kuin innostunut traagikko kohotteli näkymättömän paidan kaulusta ja koomikko teki "gnuff, gnuff" liikkeen, joka jo kymmenen vuotta oli ollut Parisissa unohduksissa, ajatteli Désirée kauhistuen, minkä kauhean rei'än tuo äkki-arvaamatoin ateria oli tekevä heidän niukoissa viikko rahoissaan, ja äiti Delobelle häärien mullisti koko kaapin löytääkseen tarvittavan määrän syömäneuvoja.
Ateria oli hyvin iloinen. Molemmat näyttelijät syödä ahmasivat, Delobellen suureksi iloksi, joka kaivoi esille vanhoja muistoja näyttelijä-elämästä. Ei toista kurjempaa! Ajatelkaa kannattimien pirstaleita, sammuneita lamppuja ja vanhaa varastoa, homehtuneita ja murskaksi hajoavia näyttämön tarvekaluja.