— Teen teille komplimenttini, sanoi hän; tepä hyvin ymmärrätte mukavuuden.
Ja oitis, ikäänkuin peläten liika kaukaa alkaneensa puhelun, lisäsi hän rutosti:
— Kenelle on kiitos tuleva kaikesta tästä komeudesta?…
Miehellenne vai rakastajallenne?…
Hievahtamatta sohvalta, luottamatta edes silmiään häneen vastasi
Sidonie.
— Molemmille.
Frans joutui hiukan ymmälle tuosta pontevuudesta.
— Te siis tunnustatte tuon miehen olevan rakastajanne.
— Sepähän!… hitossa!…
Frans katseli häntä hetken, mitäkään sanomatta. Sidoniekin, huolimatta tyyneydestään, oli käynyt vaaleaksi, eikä ikuinen pikku hymy enää väreillyt hänen suupielessään.
Silloin sanoi Frans: