"Herra Alphonse Daudet'lle, Pariisissa asuvalle runoilijalle, joka oli saapuvilla tätä kauppakirjaa tehtäessä ja antoi siihen suostumuksensa.
"Tuuli- ja jauhomyllyn, joka sijaitsee Rhônen laaksossa, keskellä Provencen sydäntä, mäntyjä ja rautatammia kasvavalla kukkulalla; joka kysymyksessä oleva mylly on ollut hyljättynä ja jauhamattomassa kunnossa yli kaksikymmentä vuotta, kuten näkyy siitäkin, että villit viiniköynnökset, sammalet, rosmariinit ja muut loiskasvit kiipeilevät aina sen siivenneniin asti.
"Siitä huolimatta, semmoisenaan kuin se nykyjään on, suri pyörä hajallaan ja pihapengermän tiilien raot heinittyneinä, sanoo herra Daudet mainitun myllyn olevan mieleisensä ja voivansa käyttää sitä hyväkseen runoilijatoimessaan ja ottaa sen vastaan omalla tappion ja tapaturman uhallaan, asettamatta myyjälle minkäänlaisia vaatimuksia niiden korjausten varalta, joita se kenties kaipaisi.
"Tämä kauppa on tehty täyttä sovittua ostosummaa vastaan, jonka herra runoilija Daudet on jättänyt toimiston konttoriin käypänä rahana ja jonka summan herra Mitifio on heti vastaanottanut ja kuitannut, kaikki notariusten ja allekirjoittaneiden todistajien läsnäollessa, joka täten varmuudeksi vakuutetaan.
"Kirjoitettu Pampérigoustessa Honorat'n asianajotoimistossa huilunsoittaja Francet Mamaïn ja valkeiden katumusveljien ristinkantajan Louiset'n, liikanimeltä Quiquen, läsnäollessa.
"Jotka molempien asianomaisten ja notariuksen kanssa ovat tämän kauppakirjan lukeneet ja allekirjoittaneet…"
KOTIINTULO
Kaniinit ne vasta olivat ihmeissään!… Tottuneina näkemään myllyn oven jo niin kauan suljettuna ja seinien ja pihapengermän kerrassaan nurmettuneina ne olivat lopulta alkaneet luulla koko myllärien suvun kuolleen viimeiseen mieheen. Ja kun paikka niiden mielestä oli hyvä, niin ne olivat ottaneet sen jonkinlaiseksi pääkortteerikseen, sotaliikkeidensä lähtökohdaksi. Ensimmäisenä yönä täällä ollessani oli niitä ihan valehtelematta parisenkymmentä istuutunut piiriin pihapengermälle lämmittelemään käpäliänsä kuutamossa… Mutta heti kun minä vain vähän raotin myllyn luukkua, huiit! koko leiri pakoon, ja kaikki nuo pienet valkopyllyt puikkivat pensastoon häntä pystyssä. Toivon että ne vielä palaavat takaisin.
Kovastipa hämmästyi minut nähdessään myöskin yläkerroksen asukas, vanha synkän näköinen huuhkaja, jolla on pää kuin filosofilla ja joka on majaillut myllyssä yli kaksikymmentä vuotta. Minä tapasin sen yläkamarissa, liikkumattomana ja jäykkänä yöpuullaan, seinästä karisseiden kalkkipalasten ja pudonneitten tiilien keskellä. Se katseli minua tuokion pyöreillä silmillään; sitten se, kovasti ällistyneenä kun ei tuntenutkaan minua, alkoi huutaa "huu, huu!" ja rapistella vaivalloisesti siipiänsä, jotka olivat pölystä ihan harmaina; — noita lemmon filosofeja, jotka eivät ikinä ymmärrä karistaa tomuja niskastaan… Mutta mitäpä tuosta! Semmoisenaankin, silmiään räpytellen ja kasvot syvissä rypyissä tuo hiljainen vuokralainen miellyttää minua enemmän kuin moni muu, ja olenpa kiiruhtanut uudistamaan hänen vuokrasopimuksensa. Hän saa kuten tähänkin asti pitää hallussaan koko myllyn yläkerroksen sekä käytävän katon kautta; itselleni minä pidätän alakerroksessa pienen, valkeaksi kalkitun huoneen, joka on matala ja holvikattoinen kuin luostarin ruokasali.
* * * * *