Vaikka ruhtinas olikin jo aika mies, vapisi hän aina isänsä edessä, punastui ja sopersi jotakin anteeksipyynnön tapaista. Myöhästys oli tosin ikävää, mutta syytön hän oli … virantekoa oli kestänyt melkein koko yön.
»Sen vuoksi ei kuningas siis ole vielä tullut aamiaiselle?» sanoi ruhtinatar lähestyen heitä pienine neninensä.
Herttuan tuima katse sulki häneltä suun. Kuninkaan käytös ei liikuttanut ketään.
»Rientäkää heti … luultavasti odottaa kuningas teitä huoneessansa.»
Tehtyänsä yrityksen saada rakkahan Coletten hymyilemään, totteli Herbert isänsä käskyä, mutta ruhtinatar, jonka pahatuuli ei puolison tulosta suinkaan vähennyt, meni nyrpeissään sohvaan, kauniit kiharat epäjärjestyksessä ja sininen hame rutisteltuna hänen omalla lapsenkätösellänsä. Viimeisinä kuukausina oli ruhtinas Herbert pulskistunut todellakin kauniiksi mieheksi. Colette, oli saanut hänet kasvattamaan viiksensä, jotka muka sopivat ajutantille ja antoivat sotaisemman ulkonäön miesparan yövalvomisesta ja viranteosta kuninkaan palveluksessa laihtuneille, kalpeille ja väsyneille kasvoille. Muuten ontui hän vielä hieman ja astui keppiinsä nojautuen kuin todellinen Ragusan sankari; tämän linnoituksen piirityksestä oli hän laatinut kertomuksen, joka oli kuuluisa jo ennen kuin se ehti ilmestyä painostakaan ja jonka hän tuonoin oli lukenut julki Palermon kuningattaren luona sillä seurauksella että ylhäinen kuulijakunta osoitti mitä suurinta mieltymystä ja ennusti hänelle akatemian palkintoa. Ajatelkaas, mihin asemaan ja kunniaan Coletten puoliso näin tulisi! Siitä huolimatta säilytti hän lapsellisen katseensa esiytyen vaatimattomana ja arkana olletikin ruhtinattarensa edessä, joka yhä kohteli häntä miellyttävimmällä ylenkatseella. Puolisonsa silmissä ei kukaan ole suuri mies, se näkyi tässäkin toteutuvan.
»No! Mitä nyt?» kysyi hän hieman nenäkkäästi nähdessänsä ruhtinas
Herbertin palaavan takaisin kummastuneena ja hämillänsä.
»Kuningas ei ole palannutkaan kotiin!»
Nämä Herbertin sanat vaikuttivat salongissa vartojiin kuin salama.
Kalveten ja kyyneleet silmissä sai Colette ensimäisenä sanotuksi:
»Onko se mahdollista?»
Lyhyesti murahti herttua: