»Todellakin? Vakuutan teille hänen katselevan teitä erityisellä ivahymyllä, kun ihmiset kiittelevät teostanne kuningattaren kuullen. Mutta te olette kovin yksinkertainen, Herbert poloiseni.»
Nyt näytti Herbert harmistuvan, hänen kasvonsa lensivät punaisiksi ja huulensa paisuivat kuin tyytymättömällä lapsella. Ruhtinatar alkoi peljätä käyttäneensä liian ankaraa kieltä eikä saavansa tietää, mitä hän oikeastansa oli tullut utelemaan.
Mutta kuka olisi voinut olla kauvemmin suutuksissa katsellessaan tuota sängyn laidalla istuvaa kaunista naista, joka niin miellyttävän veikeästi käänsi päänsä sivulle, että nuoren, joustavan vartalon muodot näkyi keveän pukineen alla, — tai ihaillessaan täyteläistä, sileäihoista kaulaa, noita veitikkamaisia, kiihoittavia ja ilkamoivia silmiä! Ruhtinaan kiltti muoto muuttui pian jälleen rakastettavaksi ja alkoi kohta käydä tavattomaan eloisaksi, kun hän tarttui tuohon lämpimään kätöseen ja piteli sitä omassansa … hengittäen rakastetun naisen viehkeää tuoksua…
Kas niin, mitä pikku Colette siis tahtoo tietää?… Eipä paljo mitään … varman tiedon vain yhdestä ainoasta asiasta… Oliko kuninkaalla rakastajattaria vai ei?… Oliko hänet vallannut pelihimo … vai huvinhalu vaiko hurjemmat intohimot?…
Ruhtinas mietti jonkun aikaa ennen kuin vastasi. Kuninkaan toverina oli hän ollut mukana kaikissa otteluissa, mutta pelkäsi kavaltavansa virkasalaisuuden, jos kertoi kenellekään, mitä hän tiesi. Mutta tuo pikku kätönen tuntui niin hyväilevältä, se puristi hänen kättänsä niin lämpimästi ja uteliaasti, ettei Kristian II:n ajutantti voinut häntä vastustaa:
»No, olkoon menneeksi, kuninkaalla on rakastajatar tällä haavaa.»
Nyt tunsi hän, että Coletten pikku käsi kävi kosteaksi ja kylmäksi.
»Ja kuka se on?» kysyi nuori nainen huohottavalla, lyhyellä äänellä.
»Eräs näyttelijätär Bouffes-teatterissa nimeltä Ami Férat.»
Colette tunsi hyvin Ami Fératin; hänestä oli tuo nainen kamalan ruma.