Nykyaikana on politiikka samassa asemassa kuin eräs oikeus Aisopon tarinoissa, joka sekotettiin kaikkeen. Senpä vuoksi katsoi Pichery, tuo ankara bonapartelainen, joka iltakauden oli istunut jäykkänä ja korkean kaulaliinansa kangistamana, täytyvänsä hyökätä tasavallan kimppuun.
»Hm, se on jo rauhan häiritsemistä naapurivaltakunnassa. Se on jo liikaa… Keisarikautena se ei olisi käynyt laatuun».
»Eipä totisesti», sanoi Tom Lewiskin arvokkaasti; »mutta varmaa on, että jos presidentin palatsissa tiedettäisiin tästä, niin ei sitä sallittaisi… Sinne olisi tieto toimitettava … ja ryhdyttävä toimenpiteisiin, jotta…»
»Olen minäkin jo samaa ajatellut», vastasi Lebeau, »mutta paha kyllä en tiedä mitään varmaa koko hankkeesta. Minun sanastani ei siellä välitettäisi. Sitä paitsi ovat he varuillansa ja pitäneet huolen kaikista mahdollisista varokeinoista, joiden avulla toivovat välttävänsä epäluulon. Tänään esim. on Rosenin palatsissa suuri juhla kuningattaren syntymäpäivän johdosta. Hallitusmiehiä käy vaikeaksi saada uskomaan, että nuo, jotka huvittelevat itseänsä tanssijaisilla ja kemuilla, miettisivät valtiollisia salahankkeita ja valmistelisivat taisteluja!… Ja kuitenkin merkitsee tuo juhlallisuus jotakin erityistä…»
Nyt vasta huomasivat toiset, että Lebeau oli juhlapuvussa, valkoinen kaulaliina yllä ja hienot kengät jalassa. Hänen tehtävänsä oli valvoa tarjoilua ja sen vuoksi täytyi hänen takaisin Ludvigin saarelle. Kreivitär, joka oli istunut hetkisen aikaa äänetönnä, sanoi äkkiä:
»Kulkaas, Lebeau!… Jos kuningas matkustaa, niin kaiketi te saatte siitä tiedon, vai mitä?… Täytyyhän teidän saada tieto siitä ainakin silloin kun sälytätte matkalaukun, ell'ei ennen?… Jos te vain tuntia ennen lähtöä toimitatte minulle tiedon matkasta, niin vastaan minä siitä, ett'ei lähdöstä tule mitään».
Tämän hän sanoi rauhallisesti ja hitaasti; mutta sangen varmasti. Sillä aikaa kun Tom Lewis mietti, millä ihmeen mahdilla Señora voi estää kuninkaan lähdön, ja toiset asialliset noloina laskivat, minkä tappion he saisivat asiain nurin päin kääntyessä, kiiruhti mestari Lebeau hienoissa kengissänsä takaisin pitkin noita kapeita, pimeitä, vanhanaikaisia katuja, — rakennukset taitekattoisia ja portit vaakunakilvillä koristettuja — sivuuttaen kaupunginosan, jossa Ranskan aatelisia vielä viime vuosisadalla asui, mutta jossa rakennukset nyttemmin olivat muutetut tehtaiksi ja työpajoiksi. Päivän aikana kuuluu täällä alinomaa työrattaiden kolina ja vilisee köyhää kansaa, mutta yön tullen saa kaupunginosa jälleen omituisen muinaisaikaisen leimansa.
Juhlavalaistus näkyi jo loitolle kuin mikäkin tulipalon loimo, ja kauvas kuului juhlahumukin Seinejoen molemmille rantamille.
Saaren kaukaisin, soikea niemi näytti tässä valaistuksessa ankkuroidun jättilaivan pyöristyvältä keulalta. Lähemmäs tullessa erotti jokainen nuo korkeat akkunat, jotka ikäänkuin leimusivat tulessa kirjavine akkunaverhoinensa; puutarhan tuuheiden puiden latvojen välistä hohti taidolla ripustettuja värilamppuja, ja rantakadulla, joka tähän aikaan vuorokaudesta muuten lepää kuin syvässä unessa, vilkkui lukemattomia vaunulyhtyjä, muodostaen sarjan pysyviä tuikkivia valopisteitä yön tummaa taustaa vastaan.
Ruhtinas Herbertin hääpäivän jälkeen ei Rosenin palatsissa mitään tällaista juhlaa oltu vietetty ja silloistakin suurenmoisempi ja upeampi oli tämän-iltainen juhlallisuus. Kaikki ovet ja akkunat olivat avoinna, niin että sisällä olijat voivat nähdä tähtitaivaan tenhoisan loiston.