»Miksi? On sekin kysymys?» sanoi kamaripalvelija ilkeästi hymyillen. »Minun ei, hitto vie, ole ollut helppo toimittaa siitä tietoa teille. Kymmenen vuorokautta olen ollut matkoilla… En ole saanut aikaa edes niin paljo, että olisin kirjoittanut teille, niin tarkoin on minua vartioinut eräs kirottu munkki, jolla on jahtikoiran vainu ja joka tarvittaessa osaa käyttää veistä kuin pahin ryöväri… Hän vahti kaikkia liikkeitäni eikä sallinut minun poistua luotansa hetkeksikään, sillä hän ei muka osannut hyvästi ranskaa tullaksensa yksin toimeen. Selvää on, että olen joutunut epäluulon alaiseksi; sitä paitsi on poissaollessani pantu toimeen kaunis juttu…
»Mikä juttu?» kysyivät kaikki katseillansa.
»Luulen, että on kysymys jostakin sotaretkestä Dalmatiaan. Sen on tuo helvetin gascognelainen keksinyt… Oi, sanoinhan minä jo heti, että se riiviö olisi samassa tuokiossa ollut toimitettava hiiteen!»
Huolimatta kaikista varokeinoista oli kamaripalvelija sentään saanut vihiä salaisista hankkeista ja tärkeistä valmistuksista, sillä alinomaa lähetettiin kirjeitä ja pidettiin neuvotteluja kaikessa hiljaisuudessa. Kerran oli ruhtinatar Rosen varomattomuudessansa unhottanut pöydälle pienen albumin. Lebeau oli selaillut sitä ja näki mallipiirustuksia univormuiksi ja puvuiksi Illyrian vapaehtoisille, Valtaistuimen rakunoille, Sinipuseroille, Vanhurskauden kyrassiereille y.m. Erään toisen kerran sattui hän kuulemaan saman ruhtinattaren keskustelevan vakavasti rva de Silvisin kanssa kokardien muodosta ja koosta. Tästä kaikesta ja tilapäisesti kuulemistansa puheista oli Lebeau tehnyt sen johtopäätöksen, että suuri retki oli hankkeissa; epäilemättä oli hänen pakollinen matkansa yhteydessä saman retken kanssa. Hänet oli lähetetty etsimään Navarran vuoristosta erästä pientä, tummaveristä, kyttyräselkäistä miestä: tämä lienee joku kenraali, joka kuningasta lähinnä johtaisi armeijaa.
»Mitä? Aikooko kuningas siis mukaan?» huudahti Leemans heittäen halveksivan silmäyksen tyttäreensä.
Yhteinen solina seurasi tätä kysymystä.
»Entäs meidän rahamme?»
»Ja velkakirjat?»
»Tämä on jo julkeaa!»
»Selvää varkautta!»