»Oliko teidän majesteettinne eilen illalla Fantaisies-teaatterissa?»
Joku oli nähnyt teidät siellä.
Kuullessaan nämä suruisen katseen säestämät sanat, tunsi Kristian suloista hämmennystä…
»Aivan oikein, minä olin todellakin siellä.»
»Yksinkö?»
»No, mutta…»
»Ah! Onnellisia ne naiset, joiden kanssa te…»
Kuitenkaan ei hän tahtonut jättää ihailijaansa niin suoranaisen, kehoittavan vaikutuksen alaiseksi, jonka vuoksi hän heti antoi selittävän lisäyksen siihen, kertoen aina kovin halunneensa nähdä sen pienen salongin ja olletikin sen ruotsalaisen tanssijattaren, joka siellä par'aikaa esiytyi; hänen miehensä ei häntä koskaan vienyt minkäänlaisiin huvituksiin…
Kristian tarjoutui saattamaan häntä.
»Ei, ei se käy laatuun, sillä kaikki tuntevat teidät.»
»Mutta voimmehan istua taka-aition hämyssä…»