»Kuinka niin? Mitä sinä siis tiedät?…»
»Etkö sinä luule minun huomanneeni, kuinka hän tähystelee sinua seisoskellessansa pulpettiaition vieressä … aavistamatta että minäkin olen lähellä? Muuten ei hän koetakaan salata aikeitansa … vaan kuuluu hän antaneen merkitä ne klubin muistokirjaan ja kirjoittaneen nimensä sen alle.»
Kuultuansa jutun kuninkaallisten kesken lyödystä vedosta, närkästyi
Señora.
»Vai niin, vai luulee hän sen käyvän niin helposti … 2,000 louisdoria!… Oletteko mokomaa ennen kuulleet?»
Hän nousi ylös ja käveli muutamia askelia lauhduttaaksensa harmiansa; sitten palasi hän miehensä luo takaisin, sanoen:
»Tom, siitä on jo yli kolme kuukautta, kun se hupelo alkoi saarrella minua… Mutta mitä on hän voittanut? Usko minua, ett'ei tämän enempää.»
Samalla näpsähytti hän pientä, terävää kynttä hammastansa vastaan ikäänkuin olisi hän puraisemista matkinut.
Señora ei valhetellutkaan. Kuningas oli todella jo kauvan häntä metsästellyt, mutta tähän hetkeen saakka ei hän ollut sen pitemmälle päässyt kuin että oli joskus koskettanut hänen sormiensa päitä, pureskellut kynänvartta, jota Señora ajatuksissansa oli pitänyt suussansa, taikka oli kaunottaren hame joskus tilapäisesti koskettanut helposti huumautuvaa majesteettia. Näin huonosti ei viehättävä ruhtinas vielä koskaan ollut hankkeissansa onnistunut, sillä muuten oli hän aina naisten ihailun esineenä ja voi syystä kerskailla lukemattomista lemmenhymyilyistä ja lemuavista lemmenkirjeistä. Hänen kaunis, hyvin kammattu päänsä ja kaartuva otsansa, jolla vilkas naisen mielikuvitus helposti näki kruunun sijat ohimoilla, kuningattaren taitavasti keksimä romanttinen sankarihistoria ja ennen kaikkea se viettelevä sätehikkö, joka ympäröi sankaria lemmen ruusuisissa kahakoissa, oli tuottanut hänelle kauniit laakerit ylimyksellisissä piireissä, joissa monet nuoret rouvat voivat kerskailla saaneensa lahjaksi pienen apinanpennun kuninkaallisesta apinahuoneesta. Teaatterimaailmassa taas, missä ylipäänsä ollaan niin suosiollisia kaikelle kuninkaalliselle, oli moni nuori tyttö jo saavuttanut onnensa ainoastaan sen tautta, että oli voinut näyttää albumissansa kuningas Kristian II:n valokuvan antajan omakätisellä nimikirjoituksella varustettuna. Ja tällaisen lemmensankarin, joka oli tottunut siihen, että ihanat silmät ja mehevät huulet hymyilivät häntä kohti, ja joka oli nähnyt niin monen sydämen syttyvän tuleen pienimmästäkin silmänluonnista, tällaisen leijonan oli nyt täytynyt menettää kuukausittain aikaa ja vaivaa aina yhtä kylmänä ja jäykkänä pysyvää olentoa saartaessansa! Señora oli näet yhäti sama, sama ahkera kirjanpitäjä, joka kirjoitti numeroja laskien ja selaillen raskaan kassakirjansa lehtiä suomatta ihailijallensa muuta tyydytystä kuin minkä hänelle mahdollisesti tuotti hänen hienon sivukuvansa katseleminen tai heikot hymyilyn oireet silmäkulmissa.
Señoran tekemä vastarinta huvitti kuningasta, jonka itserakkautta sitä paitse imarteli tieto siitä, että klubin jäsenten huomio tämän lemmensadun aikana seurasi häntä, mutta vähitellen väistyi kaikki tämän syttyvän intohimon tieltä, joka sankarin laiskotellessa kasvoi ja kiihtyi niin voimakkaaksi, ett'ei hän voinut pysyä poissa päivääkään, vaan saapui Tom Lewisin asioimistoon joka iltapäivä klo 5, jolloin Parisin huvitteleiva maailma tavallisesti kokoutuu sopimaan yhteisistä illanvietoista.
Nuoret miehet, jotka — ollaksensa Señoran läheisyydessä — tavallisesti tähän aikaan söivät päivällisensä Tom Lewisin asioimistossa, vetäytyivät vähitellen pois kohteliaisuudesta kuningasta kohtaan. Mutta Señoraa ei tämä heidän menettelynsä erityisesti huvittanut, sillä se vaikutti asioimiston jokapäiväisiin tuloihin, jota vastoin kuninkaan käynnit eivät tuottaneet ropoakaan; ja kun Illyrian leijonajärjestön kunniamerkeilläkään ei enää ollut mitään menekkiä, osoittausi Señora ihailijallensa entistänsä kylmemmäksi. Olipa hän jo alkanut jotakuinkin selvästi osoittaa, että kuningas häntä vaivasi, kun hän äkkiä muutti täydellisesti käytöksensä: se tapahtui sen jälkeen kuin hän oli miehensä kanssa keskustellut siitä, mistä ylempänä jo olemme tehneet selkoa.