Marski on voittanut pelinsä!
III.
Etuvartiostoista.
Piiritysmuistoja.
Seuraavat muistelmat olen kirjoitellut päivä päivältä käydessäni etuvartiostoissa. Ne ovat vaan yksi lehti, jonka olen reväissyt piiritysaikaisesta muistikirjastani. Tiedän kyllä, että kaikki nämä, mitä minä näin useinkin vapisevalla kädellä vaan polveani vasten olen muistiin pistellyt, eivät ole muuta kuin irtonaisia katkelmia, särmikkäitä ja hajallisia kuin pirstaleiksi remahtaneen tulikuulan kappaleet; mutta minä annan ne, sellaisina kuin ne ovat, korjaamatta, muuttamatta, vieläpä läpitse lukemattakin; sillä silloin tekisi ehkä mieleni lisätä niihin jotakin ja sitten, kuten sanotaan, koristella totuutta ja niin turmella kaikki.
Courneuve'ssa eräänä joulukuuaamuna.
Avara kuurainen, liituvalkea, kolkko, natiseva kenttä. Tuon kylmettyneen liejun ylitse kulkevat nyt linjapataljoonat ja tykkipatteriat yhdessä ainoassa pitkässä, synkässä sekalaisessa jamassa. Taistelu on tulossa. Kantaen kiväärinsä hihnoissa ja käärien kätensä huopaansa, kuten puuhkioon, marssii miehistö vilusta kalisevin hampain allapäin ja torkkuvin askelin.
Tämän tästäkin huudetaan "seis!"
Hevoset kamppaavat ja hirnuvat. Muonavankkurit pysähtelevät jyrkillä nytkäyksillä. Ratsumiehet kohouvat satuloissaan seisoalleen ja tuijottelevat tuskallisesti Bouget'in luona olevaa korkeaa, valkoista muuria kohti.
"Näkyykö niitä?" kysyvät sotamiehet tömistellen jalkojaan pitääkseen niitä tunnoissaan…