XIII.
Tappelu "Père-La-Chaise'ssa".
Kalmiston-vartia nauroi: "Vai tappelu täällä?… Lorua!… Uskokaa minua, täällä ei ole milloinkaan ollut mitään tappelua. Se on vaan joku sanomalehtikeksintö. Mitä tapahtui, on aivan yksinkertaisesti seuraava: Iltahämärässä 22:tta — se oli kumminkin sunnuntai — tuli tänne noin kolmekymmentä liittolaistykkimiestä laahaten mukanaan patterin seitsennaulaisia ja yhden kuularuiskun uusinta lajia. He sijoittuivat kalmiston perimmäiseen perukkaan, ja kun se osa kuuluu minun vartiopiiriini, niin olin minä juuri heitä vastaan ottamassa."
Kuularuiskunsa asettivat he tuonne loitolle puistokäytävän päähän juuri minun vartiokoppini viereen, ja tykkinsä vähän kauemmaksi tuolle penkereelle. Järjestykseen päästyään, pakoittivat he minun avaamaan useampia korihautoja heille. Silloin minä pelkäsin, että nyt alkaa perinpohjainen hävitys ja ryöstö niissä. Mutta heidän päällikkönsä piti kuono-nuoran tarpeeksi kiinteällä; hän astui asentorivin eteen ja piti pienen puheen. "Jokaiselta koiralta, joka koskee johonkin", sanoi hän, "poltan minä kuonon!… oikeaan, vasempaan, mars!"
Tämä oli eräs vanhus, jolla oli kokonaan valkea pää sekä kunniamerkkejä Krimistä ja Italiasta rinnassaan; hän ei näyttänytkään juuri leikin mieheltä. Miehistö pani hänen sanansa muistoonsa ja minä saan nyt lausua heistä sen oikeutetun todistuksen, että he eivät ottaneet niin hituakaan hautakappeleista, eivätkä vielä herttua de Morny'n ristikuvastakaan, joka jo yksinään on lähes 2,000 frankin arvoinen.
Ja kuitenkin oli tuo vaan joukko yleistä roistoväkeä, tuollaista tilapäistä tykkiväkeä, jolla kerrassaan ei ollut mitään muuta tarkoitusta, kun saada vaan nuo 3 fr. 50 cent. päiväänsä ja antaa muun mennä miten tahansa… Jospa olisitte vielä nähneet, mitä elämää he pitivät täällä kirkkomaalla! Kuinka he joukottain piehtaroivat hautakappelissa, vieläpä itse tuossa kauniissakin haudassa tuolla loitolla, johon keisarin imettäjä on haudattu. Viininsä raikastuttivat he Champeaux'in kappelissa, jossa on lähde; ja sitten vetivät he vaimoväkeäkin tänne. Näin siis syntyi kujeilu ja juominki koko yöksi.
Ja te saatte olla varmat siitä, että kyllä saivat meidän vainajamme nyt roskaelämästä kyllänsä.
Kelvottomuudestaan huolimatta teki tuo roistojoukko kaikissa tapauksissa suurta vahinkoa Pariisille. Heidän asemansa oli mainio ja aina tämän tästäkin saivat he käskyjä:
"Ampukaa Louvren'ia… ampukaa Palais Royal'ia!"
Silloin tähtäsi vanhus tykkinsä, ja lamppuöljy-kuulat lensivät korkeissa kääreissä kaupungin yli. Mitä siellä loitommalla tapahtui ei osannut meistä kukaan sanoa.