"Sinulle Herra kannan minäkin uhrini", ajatteli aasi-raukkakin huo'ahtaen omalla tavallaan ja nosteli vuorotellen milloin toista milloin toista korvaansa karkoitellen kärpäsiä, jotka kiusasivat häntä.
Kärpäset ovatkin kovin vaivaavia ja surisevia varsinkin tähän vuoden-aikaan; ja kun siihen lisätään vielä mäkinen tie ja tuon pyhän miehen paino, varsinkin näin heti puolisen jälkeen, niin täytyy myöntää aasi-raukan tuntevan tehtävänsä.
Tämän tästäkin tuli vastaan käypäläisiä maalaisia, jotka antaen "hyvälle Jumalalle" tietä väistyivät aina hieman syrjään ja nostellen hattuaan käytöksellä, joka turaanilaisilla talonpojilla on niin omituinen: silmä viekas ja kumarrus nöyrä.
Pastori vastasi kaikkiin tervehdyksiin "hyvän Jumalan" puolesta sangen ystävällisesti, mutta tietämättä mitä hän teki, sillä uni alkoi painaa hänen päätänsä.
Sää oli kuuma, tie karkea. Alinna rannalla poppelipuiden takana päilyi Loirevirran mutkainen pinta, kuin hopea-suomus. Kaikki tuo tulviva valo, nuo surisevat mehiläisparvet, jotka pemistelivät liikkeelle kokonaisia pöly-pyörteitä kukkien siitin-tuoksua, rastaiden laulu viinitarhoissa, joka ilmoitti noiden hotikaisten pikkueläinten yltäkylläisyyttä ja hyvinvointia, kaikki tuo yhdistyi hurmeuttamaan pastoria, jota jo entuudesta hyvä viinillä säestetty puolinen kyllin painoi…
… Villandry oli jo jäänyt, ja juuri siinä, missä kallioseinä kohouu jyrkimpänä ja tie kapenee ahtaimmaksi, herätti Chemillén pastorin yht'äkkiä erään ajomiehen näreä huuto "dia! hue!" joka hevosmies tuli häntä vastaan ajaen korkeaa heinäkuormaa, mikä jokaisessa tien nikamassa raskaasti hetkahteli.
Silmänräpäys oli tukala; sillä niin oli rata ahdas, että vaikka olisi suistunut kuinkakin sievästi kallion viereen, ei sittenkään riittänyt tietä kahdelle… Mitä siis tehdä; palatakko aina maantielle asti takaisin; vai —… Pastori ei voi siihen mitenkään suostua; sillä sitävartehan hän oli juuri oikotien valinnutkin, että hän ennättäisi ajoissa kuolevaisen sairaansa luokse. Hän selitti sen kyllä ajomiehelle, mutta tuo tolvana ei tahtonut sillä korvalla edes kuullakaan.
"Se tekee minulle kyllä pahaa, arvoisa pastori", lausui ajuri ottamatta edes piippua suustansa, "mutta päivä on liian lämmin minun palatakseni Azay'hin. Vaan teille, joka istutte mukavasti aasin selässä, on se pieni asia, mutta…"
"Mutta, sinä heittiö, etkö siis ole jo nähnyt mitä minulla on täällä?… Tämä on se 'hyvä Jumala' — sinä tuonaisen pakana — itse 'hyvä Jumala Chemillé'stä', jonka minun pitää kiireimmiten viemän erään kuolevan sairaan luokse."
"No mutta, katsokaas, minähän olenkin Villandry'stä, minä…" ilvehti ajomies, "ja 'hyvä Jumala Chemillé'stä' ei siis kuulu minuun… Dia! hue!"