Sidi-bel-Abbés'issa, 3:n zuavirykmentin asemapaikassa, otettiin palvelukseen joku päivä sitten 55-vuotias vapaaehtoinen.
Peli biljardia.
Taisteltuaan kaksi päivää ja vietettyään yön rensseli selässä rankkasateessa sotilaat ovat tuiki väsyksissä. Ja kuitenkin annetaan heidän väristä kolme kuolettavaa tuntia, kiväri jalalla, suurten teitten loassa ja veteläin vainioin liejussa.
Nääntyneinä uupumuksesta ja yönvalvonnasta, univormu läpimärkänä, he pakkautuvat kiinni toisiinsa lämmitelläkseen ja pysyäkseen pystyssä. Onpa sellaisiakin, jotka nukkuvat seisaallaan nojaten naapurinsa rensseliin, ja väsymys sekä kärsimykset kuvastuvat selvemmin juuri näistä uneen vaipuneista lamautuneista kasvoista. Kaikkialla vain sadetta ja kuraa, ei tulta eikä keittoa, taivas sameana ja synkkänä, vihollinen aivan ympärillä. Tuo on kamalaa…
Mitä täällä sitten on tekeillä? Mitä aiotaan?
Kanunat, kita ammottaen metsää kohti, näyttävät juurikuin vaanivan jotakin. Väijyvät kuularuiskut tähtäävät tuikeasti ilmanrantaa. Kaikki näyttää valmiilta hyökkäykseen. Mitä sitten odotetaan?…
Odotetaan käskyä, mutta päämaja ei sitä lähetä.
Eikä päämaja suinkaan ole kaukana. Se sijaitsee Ludvig XIII:n aikuisessa kauniissa linnassa, jonka punaiset kattotiilet, sateen huuhtelemina, paistavat mäen rinteellä puiston keskeltä. Todellakin ruhtinaallinen asunto, kyllin arvokas kantamaan Ranskan sotamarskin lippua. [Tämä kertoelma tarkoittanee marski Bazainea Metzissä, johon saksalaiset hänet sulkivat ja jossa hänen täytyi ruokavarain puutteessa useampain turhain uloshyökkäysten jälkeen antautua noin 175,000 miehen kera 26 p. lokak. 1870.] Avaran ojanteen ja kivisuojakkeen takana, niiden erottamina valtatiestä, ulottuvat ruohopenkereet suoraan pääportaille asti, sileinä ja vihantina, kukka-astiain reunustamina. Palatsin toisella puolella on valkopyökkimetsikköön laitettu valoisia aukeamia; siellä vesilammikot, joissa joutsenet uiskentelevat, kuvastimena kuultavat, ja suunnattoman lintuhuoneen pagodimaisella katolla löyhyttävät riikinkukot ja fasanit kimeästi kirkuen siipiään ja levittelevät pyrstösulkiaan. Omistajain katoamisesta huolimatta ei linnassa silti häviö eikä sodan turma tunnu. Armeijan ylipäällikön valtalippu on suojellut jopa ruohopengermäin pienimmät kukkasetkin, ja hämmästytpä hyväsestikin tavatessasi niin lähellä taistelutannerta tällaisen runsaan rauhallisuuden, jonka vaikuttaa mallikelpoinen järjestys, puistikkojen säännöllinen ulkonäkö ja lehtokujain syvä hiljaisuus.
Sade, joka tuolla alhaalla kasaa niin ilkeätä liejua teille ja uurtaa niihin niin syviä vakoja, on täällä juurikuin ylhäistä, ylimyksellistä kastelua, joka elähyttää tiilien punaa ja ruohopenkkien vihannuutta ja kiillottaa oranssien lehviä sekä joutsenien valkeita sulkia. Kaikkialla kimaltelee, kaikkialla on rauhallista. Todellakin, ilman katon harjalla liehuvaa lippua, ilman kahta vahtisotilasta ristikko-ovella ei kukaan uskoisi olevansa päämajassa. Hevoset lepäävät talleissa. Siellä täällä kohtaat vaatteenharjaajia, upseerien palvelijoita arkipuvussa vetelehtimässä keittiöiden ovilla tai jonkun punahousuisen puutarhurin, joka tyynesti vetelee haravaansa avarain pihain hiekkakäytäviä pitkin.
Ruokasalissa, jonka ikkunat antavat pääportaille päin, näet puoliksi korjatun ruokapöydän, avattuja pulloja, tyhjiä tahmaisia laseja, tahroja rytistyneellä pöytäliinalla, kaikkialla aterian ja syöminkien jälkiä. Sivuhuoneesta kuuluu äänekästä puhelua, naurua, pallojen vierimistä ja lasien kilinää. Marski pelaa parhaillaan siellä biljardia, ja siinäpä syy miksi armeija saa odottaa käskyjä. Kun kerran marski on alottanut pelinsä, niin saa taivas huoleti revetä eikä mikään maailmassa voi estää häntä lopettamasta.