Mutta kapteeni on tullut hajamieliseksi. Sen se nuori veri sittenkin tekee! Hän on joutunut suunniltaan, unhottanut pelinsä ja lyö nyt peräkkäin useita pisteitä, niin että hän on jo miltei voittamaisillaan pelin. Silloin marskin hahmo muuttuu hirvittävästi. Hämmästys ja suuttumus kuvastuvat hänen miehekkäillä kasvoillaan. Samalla hetkellä syöksyy hevonen pihaan hurjaa vauhtia. Eräs loan peittämä adjutantti ryntää vahdin läpi ja hyökkää yhdellä harppauksella portaista.
"Marsalkka! marsalkka!…" Sietipä nähdä kuinka hänet otettiin vastaan… Puhisten kiukusta, punaisena kuin kukko, marski näyttäytyy ikkunassa, biljardikeppi kädessä:
"Mikä siellä on hätänä? Mitä on tapahtunut? Kuinka rohjetaan vahdin ohitse?"
"Mutta, marsalkka…"
"Hyvä on… Heti paikalla… Odotettakoon käskyjäni, jumal'avita!"
Ja ikkuna paukahtaa vihaisesti kiinni.
Odotettakoon hänen käskyjään!
Sitähän he juuri tekevät nuo miespoloiset. Tuuli ajaa heihin sadetta ja raehauleja vasten kasvoja. Kokonaiset pataljoonat ovat muserretut, toisten seistessä hyödyttöminä paikoillaan kiväri kädessä, voimatta käsittää toimettomuuttaan. Ei voida tehdä mitään; odotetaan määräyksiä… Niinpä, kun kuolemiseen ei tarvita erityisiä käskyjä, miehiä kaatuu satamäärin pensaihin ja kaivantoihin vastapäätä suurta rauhallista linnaa. Vielä kaatuneinakin heitä raehaulit silpovat, ja heidän avonaisista haavoistaan juoksee verkalleen Ranskanmaan jalo veri… Tuolla ylhäällä biljardisalissa on myöskin tulinen taistelu: marski on taas päässyt edelle; mutta pikku kapteeni puolustaa itseään leijonan rohkeudella…
Seitsemäntoista! kahdeksantoista! yhdeksäntoista!…
Tuskin ehditään merkitä pisteitä. Taistelun melske lähenee. Marskilta puuttuu vain yksi piste. Granatit lentelevät jo puistoon saakka. Jopa yksi niistä räjähtää vesilammikon kohdalla. Sen kalvo särkyy; muudan joutsen pyörii säikähtyneenä ympäri, veristen höyhenten pöllytessä. Se oli viimeinen laukaus…