Oi, ei suinkaan! Ei pikku Stenne värissyt kylmästä, vaan pelosta ja häpeästä… Vartiossa he tapasivat muutamia sotamiehiä kykkysillään perin kurjan ja kituvan tulen ympärillä, jonka lieskassa he paahtelivat painettiensa kärjessä korppujaan. Miehet puristausivat toisiinsa tehdäkseen pojille tilaa. Pojat saivat murenen korppua ja vähän kahvia. Heidän sitä juodessa tuli ovelle eräs upseeri, kutsui kersanttia, puheli hänelle aivan hiljaisesti ja poistui saman tien.
"Pojat! sanoi kersantti palaten säteilevänä sisään, tänä yönä me saamme tupakkaa. On siepattu preussilaisten tunnussana… Luulenpa että me tällä kertaa otamme heiltä takaisin tuon kirotun Bourget'n!" [Bourget on kylä Pariisin lähellä; taistelu 30 p. lokak. ja 21 p. jouluk. 1870]
Kaikki remahtivat hyvähuutoihin ja naurunpuuskiin. Tanssittiin, laulettiin, kalistettiin kuvepistimiä; sill'aikaa pojat, käyttäen meteliä hyväkseen, hävisivät tiehensä.
Päästyään varuspaikan ohi heillä oli jälellä vain tasankoa ja perällä pitkä valkea ampumareikien läpäisemä muuri. Juuri tätä muuria kohti he suuntasivat kulkunsa, pysähtyen joka askeleella juurikuin ollen poimivinaan perunoita.
"Kääntykäämme… Älkäämme menkö sinne", sanoi pikku Stenne vähän väliä.
Toinen hytkäytti vain olkapäitään ja eteni yhä. Äkkiä he kuulivat napsahduksen, joka syntyi pyssyn vireesen vetämisestä.
"Pitkällesi!" sanoi iso heittäytyen maahan.
Maasta pitkältään hän vihelsi. Toinen vihellys vastasi lumelta. He etenivät ryömimällä…Muurin edessä maan tasalla näyttihe kaksi keltaista viiksenpuolikasta likaisen päähineen alta. Iso hyppäsi etuvarustukseen preussilaisen viereen.
"Se on veljeni," sanoi hän osottaen toveriaan.
Stenne parka oli niin pikkunen, että preussilainen hänet nähdessään purskahti nauramaan ja oli pakoitettu ottamaan hänet käsivarsilleen hilatakseen hänet muurinaukkoon.