Pikku elsassilaisen kertomus.
Tuona aamuna olin kovin myöhästynyt kouluun menossani ja pelkäsin suuresti torumisia, varsinkin kun herra Hamel oli sanonut meille kyselevänsä partisipeista, joista minulla ei ollut aavistustakaan. Jopa hetkisen välähti mielessäni ajatus jäädä pois tunnilta ja lähteä kuljeksimaan kedoille.
Ilmakin oli niin lämmin, niin kirkas. Rastaat livertelivät metsän laidassa, ja Rippertin niityllä sahan takana pitivät preussilaiset parast'aikaa harjoituksiaan. Kaikki tuo viehätti minua paljoa enemmän kuin partisipien säännöt; mutta onneksi minulla oli voimaa vastustaa kiusausta ja kiirehtiä koululle.
Sivuuttaessani kunnantalon huomasin ihmisiä kokoontuneen sen pienen ilmoituskaapin luo. Juuri täältä meille jo kahden vuoden aikana oli annettu tiedoksi kaikki nuo huonot uutiset, tappiot, vaatimukset ja päällystön määräykset, ja minä ajattelinkin pysähtymättä:
"Mitähän niillä taas mahtaa olla?"
Kun siis siinä juosten jouduttausin paikan ohi, niin seppä Wachter, joka oli siinä oppipoikansa kera lukemassa julkipanoa, huudahti minulle:
"Elä riennä niin kovasti, poikaseni; kyllähän sinä aina ehdit liiankin aikaisin kouluusi!"
Luulin että hän laski leikkiä kanssani ja astuin aivan hengästyksissäni hra Hamelin pieneen taloon.
Tavallisesti tunnin alkaessa kuului sieltä kadulle saakka ankara melu, kun oppilaat sulkivat ja avasivat pulpettejaan ja yhdessä kertasivat ääneen läksyjään, sulkien korvansa paremmin muistaakseen, ja opettaja paukutti paksulla viivottimella pöytään:
"Hiljemmin, hiljemmin!"