Tuskin olivat he saapuneet Corbignyyn kuin uusi sisar syntyi.
Mimile oli täsmälleen puolentoista vuoden vanha, ja kajuuttaan tuli monta kehtoa ja paljon lisää työtäkin, sillä ei kannattanut pitää palvelustyttöä, kun oli näin monta ruokittavaa.
Vaimo Louveau oli niin ärtyisä ja äkäinen, että itse Miehistön puujalka vapisi.
Ei kukaan seutuvilla häntä säälinyt. Kun kirkkoherra mainitsi laivurin toisille esimerkiksi, ei kansa ujostellut lausumasta hänelle mielipidettään:
"Sanokaa herra kirkkoherra, mitä tahdotte, mutta kun itsellä on kolme lasta, niin kyllä on mieletöntä ottaa lisäksi toisten lapsia. Mutta sellainen se Louveaun joukko aina on ollut. Tahtovat väkisinkin tulla huomatuiksi; ei niille kannata mitään puhua."
Kukaan ei suonut heille pahaa, mutta ei ollut heillä mitään sitäkään vastaan, että saisivat pienen muistomarjan.
Kirkkoherra oli hiljainen mies, joka pian oli valmis omistamaan toisten mielipiteitä, ja viimeksi aina muisteli jonkun raamatun-lauseen muuttuneen mielipiteensä tueksi.
"Seurakuntalaiseni ovat oikeassa", ajatteli hän sivaltaen kehnosti ajettua leukaansa, "Kaikkivaltiasta ei pidä kiusata."
Mutta kun Louveaun perhe kieltämättä oli kunnollista väkeä, niin hän kävi heidän luonaan sielunpaimenena heitä tervehtimässä.
Hänen saapuessaan eukko paraikaa valmisti Vihtorille housuja vanhasta nutusta, sillä pojalla ei ollut tullessaan mitään sälyjä, ja eukko ei koskaan kärsinyt ryysyjä ympärillänsä.