Sitten hän innostuen omasta puheestaan nousi seisovilleen pöydän äärestä, hypähti keskelle ruokasalia matkien jalopeuran kiljuntaa, pyssyn pamausta piu! pau! räjähtävän luodin vinkunaa, pfft! pfft! huiski käsillään, kaatoi kumoon tuoleja…
Kaikki pöydän ääressä istuvat olivat kalpeat, Miehet katselivat toisiaan pudistaen päätään, naiset ummistivat silmänsä päästäen kauhunhuutoja, vanhukset heiluttivat sotaisesti pitkiä sauvojaan, ja pikkupojat, jotka pannaan aikaiseen nukkumaan, kavahtivat ylös unestaan ärjymisen ja laukauksien herättäminä, olivat kovasti peloissaan ja pyysivät sytyttämään tulta lamppuun.
Vastaiseksi Tartarin ei lähtenyt matkaan.
XI.
Miekaniskuja, hyvät herrat, miekaniskuja… Eikä neulanpistoja!
Oliko hänellä todella aikomus matkustaa?… Sangen arka kysymys, johon
Tartarinin historiankirjoittajan olisi hyvin vaikea vastata.
Ainakin on varmaa, että Mitainen menaseria oli lähtenyt Tarasconista neljättä kuukautta sitten, eikä jalopeurantappaja liikkunut paikaltaan… Ehkäpä tuo vilpitön sankari, jonkun uuden kangastuksen häikäisemänä, lopulta vakavasti kuvitteli olleensa Algeriassa. Ehkä hän, yhä uudelleen kerrottuaan tulevia metsästysretkiään, kuvitteli jo tehneensä ne, yhtä vilpittömästi kuin hän kuvitteli nostaneensa tangon päähän konsulilipun ja ampuneensa tataareja Shang-Haissa, piu, pau!
Onnettomuudeksi, Tarasconin Tartarinin tälläkin kertaa ollessa kangastuksen uhrina, ei tarasconilaisten laita ollut sama. Kun kolmen kuukauden odotusajan kuluttua huomattiin ettei metsästysretkelle aikova ollut varustanut ainoatakaan matkalaukkua, ruvettiin napisemaan.
"Tästä tulee samaa kuin Shang-Hain juttu!" sanoi Costecalde hymyillen.
Ja nämät asekauppiaan sanat herättivät tavatonta huomiota kaupungissa; sillä ei kukaan enää luottanut Tartariniin.